Pilvilinna joka romahti - Stieg Larsson

Millenniumin viimeinen osan luin ainoastaan siksi että tahdoin saada tietää, voittaako oikeus vai ei. Tarina itsessään ei enää kiinnostanut minua niin paljon, koska viimeisessä osassa vain selvitetään asioita ja kerätään tietoa Lisbethin oikeudenkäyntiä varten. Tietysti tässäkin tiedonkeräysprosessissa tulee mutkia ja murhaajia matkaan, mutta kuitenkin. Tapahtumat eivät vyöry eteenpäin samalla tavalla kuin kahdessa edellisessä osassa, mikä voi tietysti olla hyväkin asia, koska lukijalla on aikaa miettiä ja ihmetellä sitä, mitä tuleman pitää.

Koska kolmas osa on jatkoa toiselle osalle, en sano siitä melkeinpä mitään juoneen liittyvää, koska en tahdo olla inhottava spoilaajaa. Riittää, kun sanon, että oikeudenkäynti Lisbethin ja Ruotsin hallituksen salaliiton paljastamiseksi on alkamaisillaan, ja käytännössä koko kirja käsittelee joko aikaa, kun oikeudenkäyntiin valmistaudutaan, tai sitten itse oikeudenkäyntiä.

En pitänyt viimeisestä osasta ihan niin paljon kuin edellisistä, koska tällä kertaa kerronnan hitaus tuntui jo hieman tuskastuttavalta. Tavallaan oikeudenkäyntiä olisi voinut käsitellä enemmän ja jättää sen oheissälät vähemmälle, mutta tämä on lähinnä henkilökohtainen mielipiteeni.

Lisbethin hahmo on tässä kirjassa vähemmällä huomiolla, ja suurin valokeila kohdistetaan Mikaeliin ja hänen tutkimuksiinsa. Ehkä sen takia osa kirjasta vaikutti minusta tylsältä (trilleriksi). Itse olisin halunnut Lisbethin seikkailuja enemmän kirjaan, mutta ymmärrän kyllä miksi Mikaelin täytyi saada toinen pääosa itselleen.

Kokonaisuutena trilogia on varsin eheä ja varsin synkkä. Varsinkin ensimmäinen osa saattaa järkyttää nuorimpia lukijoita. Toisessa osassa sama ahdistus jatkuu, vaikka siinä ei sinänsä tapahdukaan enää mitään kammotuksia ainakaan samassa mittakaavassa kuin ensimmäisessä osassa. Lisbeth on aivan kultaa, pidin hänen hahmostaan paljon.
Mikaelin jatkuva naisseikkailu sen sijaan lähinnä ärsytti, tuntuu tyhmältä että jokainen Dan Brown- tyylinen miespäähenkilö on 40+ kirjoittamista työkseen tekevä mies, joka on keskellä suurta tapahtumaketjua ja jolla on joka hetki uusi nainen sängyssään. Tämä tuntui jotenkin sotivan kirjan kantaaottavuutta vastaan. Kirja, joka käsittelee naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, vajoaa heti ansaan siitä että Mikael kulkee ympäriinsä murskaten sydämiä sänkypuuhillaan. Tästä siis miinuksia. Muutenkin Mikaelin hahmo tuntui jotenkin käyvän hermoilleni jatkuvasti.

Kuitenkin trilogian juoni käy aavistuksen verran epäuskottavaksi, varsinkin loppua kohden. Tietysti kaikki kirjassa kuvatut tapahtumat ovat käytännössä mahdollisia, mutta samalla kertaa tapahtuessaan ne vaikuttavat lähinnä hieman koomisilta kaikessa surrealistisuudessaan. Juoni on siis kirjan vahvuus ja myös heikkous, aika ajoin.

★★★

Tyttö joka leikki tulella - Stieg Larsson

Edellisen osan innoittamana luin seuraavan osan lähes yhdessä päivässä. Tarina alkoi siis vihdoin imeä minua mukaansa Lisbethin elämään, joten ainakin minulle tämä osa oli paljon kiinnostavampi kuin edellinen osa. Tämä siis siitä syystä että Mikael päähenkilönä kiinnostaa minua vähemmän kuin kakkososan Lisbeth pääosassa.

Kaikki siis alkaa, kun Mikaelin kollega Dag Svensson ja hänen puolisonsa murhataan. On syytä olettaa, että murhan motiivina on heidän tekemänsä tutkimus ihmiskaupasta. Kuitenkin Lisbethin sormenjäljet löytyvät rikospaikalta löytyneestä aseesta, eikä hän voi erityisemmin puolustautua, joten häntä aletaan oitis syyttää kaksoismurhasta.

Lisbethin syyttömyydestä ei ole mitään takeita, jonka takia media leimaa hänet heti murhaajaksi ja vaikka miksi muuksi, kuten kirjasta käy ilmi. 

Tämän jälkeen Lisbeth itse lähtee jahtaamaan menneisyytensä aaveita saadakseen ne viimein selvitettyä. Hän sotkeutuu murhatapaukseen yhä enemmän, ja pian hänen perässään on toimittajien lisäksi myös poliisi. 

Mikael on vakuuttunut Lisbethin syyttömyydestä ja siksi tahtoo auttaa häntä ryhtymällä penkomaan tytön lapsuutta ja nuoruutta, vaikka virallisesti Millennium tutkii kollegoidensa murhia (ja yrittää todistaa Lisbethin syyttömyyden siinä samalla).

Kirja oli varsin mukaansatempaava, se on myönnettävä. Lisbethin hahmoa valotetaan tarpeeksi, mutta ei liikaa, jonka takia lukija joutuu kärkkymään tiedonmurusia koko kirjan ajan. Kuitenkin risuja satelee poliisitutkinnan arkipäivän liiallisesta kuvaamisesta, itseäni ei erityisemmin kiinnostanut lukea pariasataa sivua jaaritusta Lisbethiin kohdistuvista tutkimuksista. 

Joka tapauksessa pitäisin kakkososaa parempana kuin ensimmäinen osa, sillä ihan niin hidas tämä osa ei onneksi ollut. Tietenkin hitaus on ajoittain hyvä asia, mutta kuitenkin dekkarissa mieluummin toivoisin vähän vauhdikkaampaa etenemistä. 

Silti kirja oli mielestäni niin hyvä, että antaisin toiselle osalle kokonaiset neljä tähteä ja suosittelisin sen takia sarjaa dekkareista ja trillereistä pitäville. Kuitenkin, tässäkin kirjassa on kohtauksia, jotka eivät sovellu lapsille, ei kuitenkaan mitään yhtä kamalaa 

kuin raiskauskohtaus ensimmäisessä osassa.

★★★★ 

Miehet jotka vihaavat naisia - Stieg Larsson

Olen kuullut tästä Millennium-trilogiasta vaikka mitä, hyvää ja myös sitä pahaa. Päätin siis itse taaplata sarjan jokaisen osan läpi ja katsoa, millainen sarja minulla onkaan käsissäni.
Helppo tapaus ei ainakaan, sillä "kirja sisältää kohtauksia, jotka voivat olla haitallisia lapsille". Eli ehkä en antaisi kirjaa ala-asteikäiselle. Oikeastaan voisin lätkäistä sen K16 lätkän kirjan kanteen, mutta ei nyt sentään muututa ihan kukkahattutädeiksi.
Mietin pitkään, tekisinkö sarjasta yhteisarvion, mutta päädyin kuitenkin tähän että arvostelen jokaisen osan omassa postauksessaan.

Joka tapauksessa.
Ensimmäisessä osassa Millennium-lehden toimittaja Mikael Blomkvist joutuu vankilaan kunnianloukkauksesta. Hän uskoo olevansa melkein syytön, sillä loukkauksen kohteena oleva teollisuuspamppu Wenneström on hänen mielestään syyllinen vaikka mihinkä laittomaan toimintaan. Veronkiertoon ja ihmissalakuljetukseen ja mitä näitä nyt on, "pikkurikoksia".
Joka tapauksessa koska paikkansapitäviä todisteita ei löydy Wenneströmiä vastaan, Mikael päätyy istumaan kolme kuukautta seuraavasta vuodesta vankilassa. Hän saa kuitenkin työtarjouksen ennen vankilaan menoaan.
Henrik Vanger, toinen mutta hieman eläköityneempi teollisuuspomo palkkaa Mikaelin tekemään omiin nimiinsä tutkimusta suvustaan, ja palkkana on tiedot Wennerströmistä. Tarkemmin sanoen, ratkaisemaan veljentyttärensä katoamista montakymmentä vuotta sitten. Vanger ajattelee kyseessä olevan murha, jonka takia hän tahtoo palkata jonkun ulkopuolisen tutkimaan asiaa.Mikael suostuu ja muuttaa Vangerin luo kauas Tukholmasta. Työsuhteen on määrä kestää vuosi ja Mikaelin on kirjoitettava sukua käsittelevä kirja siinä ajassa.
Samaan aikaan toisaalla Lisbeth Salander taistelee omia Wennerströmeitään vastaan tietokonein ja päätyy lopulta tutkimaan samaa veljentyttären katoamista kuin Mikaelkin. Lisbeth on hakkeri, ja hänen taitonsa ovat yleensä avainasemassa, kun tahdotaan tietää käytännössä mitä tahansa salaiseksi tiedoksi luokiteltavaa.

Mitä mieltä minä sitten olin? Henkilökohtaisesti, en pitänyt ja samalla pidin vähän. Kirja oli minulle rankahko naisiin kohdistuvan väkivallan takia, joka ahdisti paikoittain varsin suuresti. Kuitenkin hyviä puolia kirjassa olivat ehdottomasti hyvä kirjoitustyyli. Kun ensimmäiset kolmesataa sivua puolittaista jaaritusta (rikosromaaniksi) taaplaa läpi, tapahtumat vyöryvät toden teolla käyntiin. Ja siinä vaiheessa lukija ei tahdo jättää opusta käsistään mistään hinnasta.

Mikaelin hahmo oli hieman epäkiinnostava, tyypillinen Dan Brown -mieshahmo, joka on vietävän hyvä työssään ja ratkoo arvoituksia joihin muut eivät pysty, ja tietenkin kaataa naisia kuin heinää. Tämä alkoi ärsyttää hyvin pian, Mikaelin sängyssä ramppasi naisia lähestulkoon koko ajan ja Mikael itse ei jotenkin ymmärtänyt että naisilla oli myös tunteet. Pari sydäntä taisi särkyä matkan varrella, mutta Mikael oli jo siinä vaiheessa uuden kaatonsa kimpussa. Hänellä mainitaan olevan sitä "charmia", mutta itse pidin tätä lähinnä koomisena. Tietenkin päähenkilömiehen, joka on nelikymppinen sinkku ja varsin työnarkomaani, pitää olla liuta satunnaisia naisia seksikumppaneina.

Lisbeth sen sijaan on kirjan kiinnostavin hahmo. Hän on oikeasti kuin ihminen, vaikka hänellä onkin ylimaalliset kyvyt tietotekniikassa ja matematiikassa, hän on silti haavoittuvainen eikä mikään yli-ihminen kuin Mikael. Ehkä pidin Lisbethistä myös hänen asenteensa takia, sillä hän on periksiantamaton ja kieltäytyy uhriutumasta ja aivan vietävän utelias. Joka tapauksessa Lisbeth on ehdotonta kultaa kirjassa. Lukemalla selviää, en spoilaa tässä mitään.

Yleisesti hyvin rakennettu dekkari, jossa saattaa olla hitusen liikaa sivujuonia ja osittain todella hyvät hahmot mutta joka käy aina välillä varsin ahdistavanpuoleiseksi. Tahtoisin antaa enemmän tähtiä, mutta ahdistavuus ja paikoittainen hitaus pudottavat tähdet kolmeen. Juoni ja Lisbeth olisivat viiden arvoisia, mutta muusta sataa miinuksia.

★★★

Teemestarin kirja - Emmi Itäranta

Tämä kirja kuuluu kanssa siihen kategoriaan, josta olen kuullut paljon hyvää mutta jota en ole jostain syystä vielä lukenut. Nytpä olen, ja en taaskaan pettynyt. Teemestarin kirja on vavahduttava, kammottava ja myös yllättävän rauhallinen kerronnaltaan. Jotenkin olisin odottanut paisuttelua ja hosumista, mutta sainkin rauhanomaista kerrontaa, joka on hidasta olematta kuitenkaan hidasta.

Noria on 17-vuotias teemestarin tytär, tuleva teemestari itsekin. Hänen maailmansa on kovin erilainen kuin se, mihin olemme tottuneet. Noria asuu Suomen lapissa, talvia ei ole. Lunta ei ole, makea vesi on loppumassa ja uusi yhteiskuntajärjestelmä valvoo viimeisiä vesivaroja asein ja tarkoin laein. Ne, jotka yrittävät kaivaa itselleen omia vesijohtoja, joutuvat vesirikollisuudesta kotiarestiin, ja  kuolemantuomiokin on mahdollinen, jos rike on tarpeeksi vakava.
Suurin osa maapallosta on asuinkelvotonta, historiassa on tyhjä kohta meidän maailmamme ja Norian maailman välissä, meidän maailmastamme muistuttaa enää roskat kaatopaikoilla, esimerkiksi vanhan maailman muovi, jonka sanotaan olevan kestävämpää kuin Norian maailman muovi.

Joka tapauksessa, Noriasta tulee teemestari. Hänen isällään on suuri salaisuus, tunturissa oleva salainen lähde, josta tulee ylimääräistä, laitointa vettä suoraan Norian kotiin. Tämän lähteen takia heidän teensä sanotaan olevan niin hyvää, ja pian armeijan upseerit, heidän teevieraansa, kiinnostuvat asiasta.
Norian paras kaveri, Senja, on kiinnostunut erilaisista keksinnöistä. Kaksikko löytää kaatopaikalta vanhoja kasetteja, joista paljastuu hämärältä vuosisadalta tärkeää tietoa, että osa pilaantuneista maista ei olekaan niin pilattuja kuin mitä yhteiskunta antaa uskoa. Sen takia Noria ja Senja alkavat vähitellen suunnitella karkaavansa katsomaan tätä uutta tuntematonta maata, jossa nauhojen väittämän mukaan on vielä juomakelpoista vettä, jota armeija ei hallitse.
Noria kuitenkin kertoo Senjalle perheensä lähteestä, mutta he jäävät kiinni, ja pian koko kylä on ruinaamassa Norialta vettä. Noria joutuu suurempaan vesirikokseen kuin oletti, mutta yrittää silti auttaa ja jakaa silti vettään kyläläisille, jotka saattaisivat muuten kuolla janoon.
Kuitenkin armeija saa vihiä tästä kaikesta ja pian vesirikollisuuden sininen ympyrä koristaa Norian talon ovea.

Kirja oli varsin vavahduttava, sillä kaikki tämä voisi periaatteessa olla mahdollista. Tulevaisuudenkuva on synkkä mutta täynnä pieniä onnen siruja, jotka voivat kuitenkin repiä kaiken rikki sattuessaan väärään hetkeen ja väärään käteen.

Norian hahmo on hyvin rakennettu, inhimillinen hahmo, joka yrittää parhaansa ja yrittää auttaa kaikkia vaikka tietää sen seuraukset.Itse kuitenkin pidin eniten Senjasta, sillä hän oli jotenkin enemmän samaistuttava hahmo kuin Noria, joka tuntui hieman etäiseltä koko kirjan ajan. Senja vaikutti ehkä jotenkin enemmän elossa olevalta, hänellä oli tavallaan enemmän sisua ja enemmän taistelutahtoa, vaikka hänen lähtökohtansa olivat paljon huonommat kuin Norialla.

Pidin kirjasta ja sen vainoavasta otteesta; lukijan on pakko saada tietää kuinka tarina loppuu. Jännitettä kasataan hitaasti lisää, kunnes Noria on suuremmissa vaikeuksissa kuin uskoikaan ja lukija liian syvällä tarinassa lopettaakseen ennen viimeistä sivua.

★★★★

Tie - Cormac McCarthy

Kuulin tästä kirjasta paljon hyvää, joten poimin sen käsiini lievästi sattumalta. Osittain niiden hyvien huhujen perusteella. En pettynyt.

Tie kertoo tulevaisuuden Yhdysvalloista tai maailmasta, jossa kaikki on tuhoutunut jonkin takia. Tietoa mistään ei ole, isä ja poika vaeltavat pohjoisesta etelään talven tieltä eloonjäämisvaiston ajamina.
Kaikkialla on tuhkaa ja mikään ei kasva, huhujen mukaan kaikki käy yhä pimeämmäksi kunnes maa suistuu uuteen jääkauteen.Ydinsodan mahdollisuutta vilautetaan kerran, mutta käytännössä syy siihen, miksi maailma on tuhoutunut, on sivuseikka.
Tärkeintä on se, kuinka nopeasti ihmiskunta suistuu kaaokseen ja barbariaan kun yhteiskuntien ja sivistyksen verkko lakkaa olemasta. Kaikenlainen ihmisen pahuus rehottaa, isä ja poika yrittävät selvitä seuraavaan päivään ja etelää kohti, paeten kaikkea ja muita eloonjääneitä.

Vähäeleinen kerronta, monotoninen kuvaus kaikenpeittävästä tuhkasta ja kuolleista metsistä, palaneista ihmisistä, sulaneista teistä ja murhista jättävät lukijan hieman epätietoiseen karmivuuden tilaan. Pääosassa on hiljainen ja savunharmaa maailma, tie, isä ja poika. Eläimiä ei ole. Kasveja ei ole. Selitystä tai järkeä ei ole. Aina välillä sataa, mutta se ei nostata maasta kasveja, ei huuhdo maisemaa puhtaaksi.
Maailma on siis tullut loppuunsa, suurin osa kaikesta elämästä on lakannut. Isä miettii usein koko touhun järjettömyyttä, miksi elää jos ei ole mitään syytä siihen, ei mitään muuta tarkoitusta kuin tahto selvitä vielä yksi päivä, vielä vähän etelämmäksi.
Poika taas on syntynyt tähän kuolevaan maailmaan ja ei osaa edes kaivata mitään, sillä hänelle mitään ei ole. Hänen maailmansa muodostuu kammottavista kauhunhetkistä, luottamuksesta isään ja hengissä pysymisestä.

Turhaa kenties sanoa, mutta tämä kirja on ehkä ahdistavin jonka olen lukenut. Jatkuvat kuolleen maan ja murhien kuvaukset turruttavat pään tavalla, jota on hankala kuvailla. Lukija saattaa katsoa ulos ja miettiä, kuinka helposti kaikki voisi kadota. Dystopioiden kauhein osa on se, että ne voisivat olla totta, niistä voisi tulla totta.
Itseäni kammotti eniten kuitenkin kuolleen luonnon kuvaus. Se, että tässä kirjassa merikin on harmaa ja tyhjä, lintuja ei ole, aurinko tuhkan takana ja ei ole " mitään syytä katsoa taivaalle", ei mitään syytä laittaa toivoaan uuteen auringonnousuun, tähytä elämän tarkoitusta korkeuksista.

Mietin myös sitä, miten itse suhtautuisin tämänkaltaiseen tilanteeseen. Vastaus on melko selvä, ilman taidetta ja ilman luonnon kauneutta, ilman ystäviä ja musiikkia, ilman kirjoittamista minun olisi aika turhaa olla olemassa. Elämisen turhuus korostuu kirjassa; elämä on hauras, mieletön, aika ajoin lahja vailla tarkoitusta.
Aina ajoittain kirja väläyttää toivon ja uuden elämän pienoista mahdollisuutta. Mainitaan, että levä ja ravut ovat elossa, hieman elossa, eivät kukoista, mutta elossa. Joitakin ihmisiä on jäljellä, kenties he voisivat joskus rakentaa uuden yhteiskunnan. Aina välillä kaksikko kohtaa hyviä ihmisiä, mutta nämä kohtaamiset ovat harvassa ja pääosin keneenkään ei voi luottaa.

Itselleni ainakin jäi kirjasta sellainen olo, että kirjan maailma on tuhoon tuomittu. Ihmiset lakkaavat olemasta, kenties se on hyväkin asia. Kaikki on tuhoutunut liian perusteellisesti että elämä palaisi maalle pitkään aikaan.
Ehkä ravut ainoina selviäjinä perivät tuhkaisen ja kolkon maan ja hiljaisen ja syvän meren.

★★★★

Down to the Bone - Justina Robson

Tässä se vihdoin on. Quantum Gravity -sarjan viides ja viimeinen osa.
Käytännössä juuri sitä kultaa mitä odotinkin sen olevan.

Viimeinen osa Lila Blackin uskomattomia seikkailuja, mukana Zal, Teaszle ja kaikki muut rakkaat hahmot. Oli aikamoisen haikeaa lukea viimeinen osa, kun tiesi että lisää ei ole tulossa.
Maailma on siis hajoamassa kappaleiksi ja maailmat itsessään ovat lomittumassa. Lila kokee maailmanlopun estämisen omaksi velvollisuudekseen, joten eipä aikaakaan kun hän on jälleen toiminnan keskipisteessä.

Jostain pimeästä, tiedon rajoilta nousee kolme nimetöntä tuhoavaa voimaa. Jokin, jonka vanha taika on sitonut paikoilleen kymmeniksi tai sadoiksi tuhansiksi vuosiksi, on nyt päässyt vapaaksi. Ne, jotka ovat vanhat taiat tehneet, ovat joko tuhoutuneet tai tavoittamattomissa. Näin ollen vastuu maailmasta kaatuu jälleen kerran Lilan harteille.

En kerro tässä enempää juonesta, sillä muuten täällä hyppii jälleen lukukokemuksen ilkeästi pilaavia spoilereita.

Riittänee kun sanoin, että lupaukset viimeisen osan täydestä eeppisyydestä toteutuivat aika hienoilla tavoilla. Jälleen kerran luvassa oli hämmentäviä juonenkäänteitä, jotka eivät kuitenkaan luisuneet epäuskottavuuden puolelle. Lilan hahmo oli yhtä ihana ja vahvatahtoinen kuin aina ennenkin, ja hänestä kasvoi ehkä vielä vahvempi kirjan loppua kohden.
Muut hahmot, kuten iki-ihana Zal, jäivät Lilan varjoon, mikä ei välttämättä ole huono asia. Tämä kirjasarja oli alunperinkin Lilan tarina, joten pidin siitä, että Lila myös sai itse suurimman osan kunniasta itselleen viimeisessä osassa. (En erityisemmin pitänyt Teazlen hahmosta, hän oli jotenkin ärsyttävän ylimielinen, joten siksi oli kiva että Lila oli pääosassa. )

Kirja iskee lopetuksellaan kirjaimellisesti luuhun asti, sillä Robsonin tutuksitulleella tyylillä, joka saa lukijan vollottamaan ja virnistelemään. Lila on vain aivan mahtava hahmo, olen sanonut sen jo vaikka kuinka monta kertaa, mutta sanoin vielä kerran. Ehkä pitäisi perustaa jokin fanikerho Lilalle, kenties.
Kuitenkin,  kirjassa on havaittavissa ehkä hieman hosuneen kirjoittamisen jäljet. Pieniä yksityiskohtia jää puuttumaan ja lukija joutuu pohtimaan nopeaa tapahtumaketjua monta kertaa, ennen kuin siitä pääsee ymmärrykseen. Aikaisemmissa osissa ei vastaavaa ongelmaa ollut, joten ei erityisemmin haitannut. Hienosti punottu juoni korvasi ajoittaisia ymmärtämisen vaikeuden hetkiä.

Kokonaisuutena Quantum Gravity oli varsin vaikuttava. Ensimmäistä kirjaa lukiessa en voinut aavistellakaan millaisiin tunneryöpytyksiin joutuisin tällä viisiosaisella kirjamatkalla. Sen kruununjalokiviä ovat ehdottomasti kolmas ja neljäs osa ja tietenkin viidennen osan loppu. Paranee loppuaan kohti, nostan hattua ja annan viisi tähteäni, vähempi ei riitä.

★★★★★

Quantum Gravity -sarja, osat 1-4 - Justina Robson

Tästä sarjasta on julkaistu suomeksi kaksi ensimmäistä osaa, Aitoa peliä ja Panoksena sielu. Luin ne suomeksi, koska olivat helposti saatavilla, ja siitä se ihastus tähän sarjaan lähti. Ihastus, rakkaus, pakkomielle.
Kolmatta osaa ei löytynyt kirjastoista eikä mistään, joten menin ja ostin sen. Going Under matkasi luokseni vajaassa kahdessa viikossa, ja se oli kyllä pitkä aika odottaa.
Neljäs osa Chasing the Dragon oli myös aivan syntisen hyvä, ja tällä hetkellä viides ja viimeinen osa on kesken. Se vaikuttaa sellaiselta juonenkäännepommilta, että varaan sitä varten ihan oman kirjoituksen, sillä tähän ei millään mahdu koko sarjan arviointi, juonenkäänteitä kun sattuu sen verran hurjaa vauhtia.
Oletan tästä arviosta tulevan melko pitkä, onhan tässä neljän kirjan verran painavaa asiaa.


Sarja kertoo Lila Black- nimisestä nuoresta naisesta, joka on muutettu Turvallisuusviraston toimesta puoliksi cyborgiksi erään onnettomuuden seurauksena. Hänestä povataan uutta superagenttia. Sarjan maailma on scifin ja fantasian yhdistelmä, sillä on olemassa Maan lisäksi Demonia (demonien valtakunta), Alfheim (haltioiden valtakunta), Zoomenon (mysteerinen paikka jossa ei ole oikein mitään), Otopia (keijujen valtakunta) sekä Thanatopia (kuolleiden valtakunta). Valtakuntien välissä on Tyhjyydeksi kutsuttu alue, jossa on esimerkiksi haamuja.
Maailmat sijaitsevat kaikki Maan läheisyydessä, ja niiden välillä liikutaan teleportaten portaalien kautta. Muut maailmat ovat löytyneet vuoden 2014 kvanttiräjähdyksen jälkeen, ja sen tähden Maassa on suuri tarve Lilan kaltaisille agenteille, jotka voisivat hoitaa maailmojenvälisiä asioita ja kriisejä. Väitetään, että maailmojen kudos purkautuu ja että maailmanloppu, tai maailmojenloppu tässä tapauksessa, on käsillä, ennemmin tai myöhemmin.

Kuvassa kolmas ja toinen osa.


Sarjan ensimmäisessä osassa Zal, Maassa huippusuosittu haltiarokkari, kaapataan Alfeimiin. Lila lähetetään tietenkin pelastamaan häntä. Mukaan tulevat Lilan mahdollinen rakkaus Zaliin sekä hänen luottamuspulansa Virastoon.



Toisessa osassa Lila lähetetään Demoniaan tarkkailemaan ja keräämään tietoa tuosta mystisestä valtakunnasta. Demonien suurinta hupia ovat esimerkiksi kaksintaistelut, joihin Lila myös vedetään osalliseksi. Demonit ovat hyvin "live fast or die"- asenteisia, mikä aiheuttaa lukuisia vauhtia ja vaarallisia hetkiä sisältäviä tilanteita Lilalle. Zal taas onnistuu lukitsemaan itsensä Zoomenoniin, missä säteilyarvot tappavat kenet tahansa muutamassa päivässä. Lila ja Zal ovat muodostaneet jo kelpo suhteen keskenään tähän mennessä.
Lila myös ymmärtää, että Virastolla on kuin onkin koodit, joilla Lilan vapaan tahdon voi ohittaa ja joilla Lilan saisi tekoälynsä ansioista tekemään mitä tahansa. Tästä syntyy tietenkin lisää ongelmia.


Kolmannessa osassa Lila lähtee Otopiaan Zalin kanssa selvittämään sitä, miksi maailma tuntuu purkautuvan kuin heikosti valmistettu pitsi. Tässä osassa homma muuttuu huomattavasti synkemmäksi. Lilan koneosien alkuperä alkaa valottua, samoin kuin Zalin jotkin hieman omituiset taipumukset. Mukaan on liittynyt demoni nimeltä Teazle, joka lisää tietynlaista kolmiodraamaan aavistusta tarinaan.
Varoitus: kolmas osa sisältää kyyneleitä. Paljon. Välillä itkin ja sitten vain tuijotin ikkunasta miettien, mistä näitä juonenkäänteitä tippuu tällaista vauhtia ja niin hirveällä intensiteetillä.


Neljännen osan alku on jo osittain tietynlainen shokki. Ainakin itse jouduin lukemaan muutaman lauseen uudelleen, sillä en vain voinut uskoa tiettyjen asioiden olevan mahdollisia. Lila palaa Maahan Otopiasta, mutta Maa ei ole enää ihan samanlainen kuin ennen. Tapahtuu paljon hyvin outoja asioita, ja maailmanloppu alkaa olla käsillä. Elämä, kuolema ja kohtalo ovat läsnä Lilan antaessa kaikkensa rakastamiensa olentojen pelastamiseksi.



Sarja tähän asti on ollut hyvin viihdyttävää scifin, agenttiromaanin, fantasian ja chicklitin yhdistelmää. En ole itse lukenut koskaan aikaisemmin tämmöistä keitosta, mikä oli suorastaan hykerryttävä. Lilan hahmo on samaan aikaan varsin sarkastinen, seksikäs, sympaattinen ja hyvin antisankarin kaltainen.
Välillä, tai oikeastaan yleensä nyt kun asiaa enemmän ajattelen, taistelukohtaukset päihittävät supersankarileffat mennen tullen, Lilan näennäinen voittamattomuus mutta myös heikkoudet tekevät jokaisesta taistelusta erittäin mielenkiintoisen. Jotkin Lilan manööverit ovat suoraan Matrixista, Lila on kuin hyvin pitkälle kehittynyt versio Trinitysta, ja pidän siitä paljon. Lila on ehdoton suosikkihahmoni, sillä hän on vastustamaton. Täysin vastustamaton, sillä Lila on myös hyvin feministinen ja täynnä omaa vimmaista tahtoa.
Muut hahmot ovat myös hyvin rakennettuja, persoonallisia otuksia. En voi kauheasti sanoa heistä spoilaamatta salaisuuksia juonesta, mutta hekin ovat täyttä kultaa. Ai että..

Justina Robsonin taito kirjoittaa juonia, jotka katkovat lukijoilta niskoja poikki kepeästi, tuosta noin, on lähes ilmiömäinen. Hän on saavuttanut paikkansa yhtenä suosikkikirjailijoistani. Alkuasetelmakin on jo melko mieletön, mutta sitten asiat kehittyvät, juoni jatkaa kehitystään sille tasolle, jota ainakaan itse en kyennyt edes spekuloimaan, ja lukija jää raapimaan päätään hämmentyneenä. "Miten tämä on enää mahdollista, mutta tuossa lukee että näin kävi." Tämä oli ainakin minun yksi yleisimmistä ajatuksistani kirjaa lukiessa.
Kvanttipainovoiman vahvin puoli on siis ehdottomasti Lila sekä upeat kerrostuvat juonet, jotka ällistyttävät kerta toisensa jälkeen olematta epäuskottavia. Tietenkin scifin maailmassa suurempi joukko asioita on mahdollisia kuin tavallisessa fiktiossa.
Kirjoista näkee, että Justina Robson on kirjoittaessaan tehnyt sitä mitä rakastaa. Kirjoittamisen ilo hehkuu jokaisen juonenkäänteen läpi.

Vaikka sarja on pääosin scifiä, se myös käsittelee tietyllä tapaa elämää ja sitä, voiko tietyissä asioissa roikkua mukana ikuisesti. Ei voi, kuten käy selväksi. Tavallaan Lilan reagointi nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja tietynlaiseen altavastaajan osaan on psykologista arviota rivien välistä parhaimmillaan. Tämä ei todellakaan ole kevyttä scifiä, jossa henkilöt toimivat tietyllä tavalla siksi että ovat tietynlaisia. Käytännössä kuka tahansa voi kääntää koko juonen ylösalaisin millä hetkellä hyvänsä. Pidän siitä, kun juonta ei voi ennustaa. Nautin siitä, että itse en ole vielä löytänyt kirjasta mitään mistä en pitäisi.

Suosittelen kirjaa kaikille, joita on tähän asti kiinnostanut tämä kirjoittamani kuvaus.
Koska tämä sarja on melkoinen yllättäjä, tähdet eivät riitä. Viisi, mutta siksi että en viitsi alkaa pelleillä kuudella tai seitsemällä. Viisi, mutta ihan kevyesti yli.

★★★★★