Teemestarin kirja - Emmi Itäranta

Tämä kirja kuuluu kanssa siihen kategoriaan, josta olen kuullut paljon hyvää mutta jota en ole jostain syystä vielä lukenut. Nytpä olen, ja en taaskaan pettynyt. Teemestarin kirja on vavahduttava, kammottava ja myös yllättävän rauhallinen kerronnaltaan. Jotenkin olisin odottanut paisuttelua ja hosumista, mutta sainkin rauhanomaista kerrontaa, joka on hidasta olematta kuitenkaan hidasta.

Noria on 17-vuotias teemestarin tytär, tuleva teemestari itsekin. Hänen maailmansa on kovin erilainen kuin se, mihin olemme tottuneet. Noria asuu Suomen lapissa, talvia ei ole. Lunta ei ole, makea vesi on loppumassa ja uusi yhteiskuntajärjestelmä valvoo viimeisiä vesivaroja asein ja tarkoin laein. Ne, jotka yrittävät kaivaa itselleen omia vesijohtoja, joutuvat vesirikollisuudesta kotiarestiin, ja  kuolemantuomiokin on mahdollinen, jos rike on tarpeeksi vakava.
Suurin osa maapallosta on asuinkelvotonta, historiassa on tyhjä kohta meidän maailmamme ja Norian maailman välissä, meidän maailmastamme muistuttaa enää roskat kaatopaikoilla, esimerkiksi vanhan maailman muovi, jonka sanotaan olevan kestävämpää kuin Norian maailman muovi.

Joka tapauksessa, Noriasta tulee teemestari. Hänen isällään on suuri salaisuus, tunturissa oleva salainen lähde, josta tulee ylimääräistä, laitointa vettä suoraan Norian kotiin. Tämän lähteen takia heidän teensä sanotaan olevan niin hyvää, ja pian armeijan upseerit, heidän teevieraansa, kiinnostuvat asiasta.
Norian paras kaveri, Senja, on kiinnostunut erilaisista keksinnöistä. Kaksikko löytää kaatopaikalta vanhoja kasetteja, joista paljastuu hämärältä vuosisadalta tärkeää tietoa, että osa pilaantuneista maista ei olekaan niin pilattuja kuin mitä yhteiskunta antaa uskoa. Sen takia Noria ja Senja alkavat vähitellen suunnitella karkaavansa katsomaan tätä uutta tuntematonta maata, jossa nauhojen väittämän mukaan on vielä juomakelpoista vettä, jota armeija ei hallitse.
Noria kuitenkin kertoo Senjalle perheensä lähteestä, mutta he jäävät kiinni, ja pian koko kylä on ruinaamassa Norialta vettä. Noria joutuu suurempaan vesirikokseen kuin oletti, mutta yrittää silti auttaa ja jakaa silti vettään kyläläisille, jotka saattaisivat muuten kuolla janoon.
Kuitenkin armeija saa vihiä tästä kaikesta ja pian vesirikollisuuden sininen ympyrä koristaa Norian talon ovea.

Kirja oli varsin vavahduttava, sillä kaikki tämä voisi periaatteessa olla mahdollista. Tulevaisuudenkuva on synkkä mutta täynnä pieniä onnen siruja, jotka voivat kuitenkin repiä kaiken rikki sattuessaan väärään hetkeen ja väärään käteen.

Norian hahmo on hyvin rakennettu, inhimillinen hahmo, joka yrittää parhaansa ja yrittää auttaa kaikkia vaikka tietää sen seuraukset.Itse kuitenkin pidin eniten Senjasta, sillä hän oli jotenkin enemmän samaistuttava hahmo kuin Noria, joka tuntui hieman etäiseltä koko kirjan ajan. Senja vaikutti ehkä jotenkin enemmän elossa olevalta, hänellä oli tavallaan enemmän sisua ja enemmän taistelutahtoa, vaikka hänen lähtökohtansa olivat paljon huonommat kuin Norialla.

Pidin kirjasta ja sen vainoavasta otteesta; lukijan on pakko saada tietää kuinka tarina loppuu. Jännitettä kasataan hitaasti lisää, kunnes Noria on suuremmissa vaikeuksissa kuin uskoikaan ja lukija liian syvällä tarinassa lopettaakseen ennen viimeistä sivua.

★★★★