Siirros ~ Hugh Howey

Tämä on Siilo -sarjan toinen osa. Spoilereita varovien kannattaa lopettaa lukeminen tähän.

Siirros valottaa Siiloon johtaneita tapahtumia Siilo ykkösen näkökulmasta, sitä, miksi siilot ylipäätään rakennettiin ja sitä, miten tätä siilokompleksia johdetaan.

Senaattori Donald Keene kuvittelee olevansa kuin kukatahansa muu 2040-luvun Yhdysvalloissa, kunnes hänelle annetaan mystinen tehtävä: suunnitella siiloja. Hänellä ei ole aavistustakaan, miksi hän suunnittelisi jotain niin suurta ja vieläpä maan alle. Miksi ydinjätteen loppusijoituspaikassa pitäisi olla asuintiloja, hän miettii, samalla kun ei voi kyseenalaistaa ylempää tulevia siilonrakennuskäskyjä.

Vähitellen salaisuudet alkavat paljastua. Alunperin ihmisten parantamiseen solutasolla suunnitellut nanokoneet on nyt käännetty aseiksi, ainakin sellaista uhkakuvaa maalaillaan Donaldin nenän eteen. Hän alkaa kyseenalaistaa valtion sanelemia totuuksia, samaan tapaan kuin Juliette Siilossa satoja vuosia myöhemmin.

Lopulta Donald huomaa päätyneensä siilo ykköseen, josta muita siiloja tarkkaillaan ja josta niitä pidetään kurissa. Jos joku niistä alkaa käyttäytyä hallitsemattomasti tai jossain alkaa tulla liian suuria kapinoita, siilo ykkönen tuhoaa sen painamalla muutamaa nappia. Donaldille painetaan tämä vastuu, hän joutuu päättämään vasten tahtoaan tuhansien ihmisten elämästä. Kaikki muut siilo ykkösessä luulevat, että hän on johdossa, että Donald tietää mitä tekee, vaikka todellisuudessa hänkin seurailee monimutkaista käsikirjoitusta.

Tässä on kirjan ydinsanoma: nekin, jotka ovat vallassa milloin missäkin yhteiskunnassa, seurailevat todellisuudessa muualta tulevia käskyjä ja ohjeita. Todellinen valta piilee pykälien hämärässä.

Siirros on oikeastaan vielä kammottavampi kuin Siilo. Ehkä siksi, että panokset ovat nyt korkeammalla, ulkoilman tappavuuden syy tiedetään ja tulevaisuus tosiaan kiikkuu vaakalaudalöa. Sitä, miksi kaikki viisikymmentä siiloa on rakennettu, ei paljasteta vaikka siitä vihjaillaankin aika paljon. Jokainen juonenkäänne lopullisiin vastauksiin nostaa esiin vinon pinon muita kysymyksiä, jotka ovat hitusen vaikeampia vastata kuin edelliset.

Seinät tuntuvat kaatuvan päälle paljon nopeammin kuin ensimmäisen osan kanssa, luin tämän osan vieläkin jännittyneemmin, jos mahdollista. Jään odottelemaan seuraavaa ja viimeistä osaa kieli pitkällä.

Yksin Marsissa ~ Andy Weir

Yksin Marsissa on saanut paljon mainetta ja kunniaa joka puolella maailmaa. Kun sen lukee, tietää varmasti, miksi näin on. Se on yhtä aikaa hauska ja koukuttava, sekä tarpeeksi jännittävä pitääkseen lukijansa hereillä aamuyön tunteihin asti.

Mark Watney -niminen astronautti jää yksin Marsiin, kun hänen luullaan kuolleen evakuoinnin aikana. Muu miehistö lähtee kohti Maata Markia surren, tietämättä että hän onkin elossa.

Mark ei kuitenkaan alistu kohtaloonsa, vaan yrittää selvitä kaikista vastaantulevista esteistä. Hän ryhtyy kasvattamaan perunoita saadakseen ruokaa, korjailemaan laitteita pysyäkseen elossa ja räjäyttelemään juttuja saadakseen vettä omatekoiseen perunapellonkyhäelmäänsä. Samalla hän turvautuu hirtehishuumoriin, jotta välttäisi sekoamisen ja luovuttamisen. Huumori on hänen keinonsa pysyä hengissä muun teknisen osaamisen kanssa. Hän on kirjaimellisesti ensimmäinen ihminen yksin kokonaisella planeetalla, ja välillä suurin uhka onkin tuo yksinäisyys eikä esimerkiksi mikään laitevika.

Kirja ei ole kirjoitettu niin ahdistavasti kuin mitä tuosta kuvauksesta voisi päätellä. Itse asiassa Mark Watneyn lokimerkinnät (joista suurin osa kirjasta koostuu) on aika hauskaa luettavaa. Ironiaa, sarkasmia, mustaa huumoria: voiko enempää kaivata kirjalta, joka on jo muutenkin hyvä? Lopulta lukija on niin kiintynyt Watneyyn, että kirjaa tulee luettua silmät ristissä ja välillä sydän kurkussa.

Itse asiassa tykästyin kirjaan niin paljon, että lampsin lähimpään kirjakauppaan ja jotenkin se nyt sattui tarttumaan mukaani. Kaikki vähänkin tämäntyyppisistä kirjoista pitävät: menkää ja lukekaa Yksin Marsissa, se on juuri niin hyvä kuin voi odottaakin tämän ja miljoonan muun blogin perusteella. Jos kirja ei houkuttele, leffakin on melkein yhtä hyvä kuin itse kirja.