keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Down to the Bone - Justina Robson

Tässä se vihdoin on. Quantum Gravity -sarjan viides ja viimeinen osa.
Käytännössä juuri sitä kultaa mitä odotinkin sen olevan.

Viimeinen osa Lila Blackin uskomattomia seikkailuja, mukana Zal, Teaszle ja kaikki muut rakkaat hahmot. Oli aikamoisen haikeaa lukea viimeinen osa, kun tiesi että lisää ei ole tulossa.
Maailma on siis hajoamassa kappaleiksi ja maailmat itsessään ovat lomittumassa. Lila kokee maailmanlopun estämisen omaksi velvollisuudekseen, joten eipä aikaakaan kun hän on jälleen toiminnan keskipisteessä.

Jostain pimeästä, tiedon rajoilta nousee kolme nimetöntä tuhoavaa voimaa. Jokin, jonka vanha taika on sitonut paikoilleen kymmeniksi tai sadoiksi tuhansiksi vuosiksi, on nyt päässyt vapaaksi. Ne, jotka ovat vanhat taiat tehneet, ovat joko tuhoutuneet tai tavoittamattomissa. Näin ollen vastuu maailmasta kaatuu jälleen kerran Lilan harteille.

En kerro tässä enempää juonesta, sillä muuten täällä hyppii jälleen lukukokemuksen ilkeästi pilaavia spoilereita.

Riittänee kun sanoin, että lupaukset viimeisen osan täydestä eeppisyydestä toteutuivat aika hienoilla tavoilla. Jälleen kerran luvassa oli hämmentäviä juonenkäänteitä, jotka eivät kuitenkaan luisuneet epäuskottavuuden puolelle. Lilan hahmo oli yhtä ihana ja vahvatahtoinen kuin aina ennenkin, ja hänestä kasvoi ehkä vielä vahvempi kirjan loppua kohden.
Muut hahmot, kuten iki-ihana Zal, jäivät Lilan varjoon, mikä ei välttämättä ole huono asia. Tämä kirjasarja oli alunperinkin Lilan tarina, joten pidin siitä, että Lila myös sai itse suurimman osan kunniasta itselleen viimeisessä osassa. (En erityisemmin pitänyt Teazlen hahmosta, hän oli jotenkin ärsyttävän ylimielinen, joten siksi oli kiva että Lila oli pääosassa. )

Kirja iskee lopetuksellaan kirjaimellisesti luuhun asti, sillä Robsonin tutuksitulleella tyylillä, joka saa lukijan vollottamaan ja virnistelemään. Lila on vain aivan mahtava hahmo, olen sanonut sen jo vaikka kuinka monta kertaa, mutta sanoin vielä kerran. Ehkä pitäisi perustaa jokin fanikerho Lilalle, kenties.
Kuitenkin,  kirjassa on havaittavissa ehkä hieman hosuneen kirjoittamisen jäljet. Pieniä yksityiskohtia jää puuttumaan ja lukija joutuu pohtimaan nopeaa tapahtumaketjua monta kertaa, ennen kuin siitä pääsee ymmärrykseen. Aikaisemmissa osissa ei vastaavaa ongelmaa ollut, joten ei erityisemmin haitannut. Hienosti punottu juoni korvasi ajoittaisia ymmärtämisen vaikeuden hetkiä.

Kokonaisuutena Quantum Gravity oli varsin vaikuttava. Ensimmäistä kirjaa lukiessa en voinut aavistellakaan millaisiin tunneryöpytyksiin joutuisin tällä viisiosaisella kirjamatkalla. Sen kruununjalokiviä ovat ehdottomasti kolmas ja neljäs osa ja tietenkin viidennen osan loppu. Paranee loppuaan kohti, nostan hattua ja annan viisi tähteäni, vähempi ei riitä.

★★★★★


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti