Tiny Pretty Things ~ Sona Charaipotra & Dhonielle Clayton

Tiny Pretty Things valottaa hyvän balettikoulun sisäistä hierarkiaa, paniikinomaista pääroolien ja täydellisyyden tavoittelua sekä sitä, miten kova hinta "täydellisellä ballerinalla" oikeasti on. 

Kaikki alkaa, kun kouluun tulee uusi tyttö, Gigi,  joka on niin hyvä, että saa kaikkien havittelevan Claran roolin Pähkinänsärkijässä. Tämä tietenkin aiheuttaa sen, että entiset Clara-ehdokkaat yrittävät raivata hänet tieltään, kaikin laillisin ja laittomin keinoin. Gigin pahimmiksi uhiksi muodostuvat Bette ja June, joilla on omat pätevät syynsä haluta pääroolia enemmän kuin mitään muuta maailmassa.

Beten täytyy vakuuttaa äitinsä siitä, että on vähintään isosiskonsa veroinen tanssija, ja ainoa keino tähän on saada Claran rooli. Beten elämä kurjistuu vieläkin enemmän, kun hänen poikaystävänsä ihastuu Gigiin ja jättää Beten. Tästä syystä Beten päähän mahtuu lopulta vain yksi ajatus: Gigistä on päästävä eroon. 

Junen äiti taas uhkaa erottaa tyttärensä balettikoulusta, jos tuloksia ei ala syntyä ja lähettää tämän yliopistoon. June pyrkii täydellisyyteen kaikilla elämän osa-alueilla, ja päänvaivaa tuottavat äiti, tytön painonlaskusta huolestuneet terveydenhoitajat ja paineet pääroolista.

Kirja on päätähuimaavan täynnä kateutta ja raivoisaa tahtoa. Gigiä aletaan mustamaalata ensin viattomilla kuvilla, mutta tyyli alkaa muuttua yhä brutaalimmaksi sitä mukaa kun lukukausi etenee. Lopulta murhakaan ei ole enää kaukana, kun päärooli vie voiton kaikelta omatunnolta ja suhteellisuudentajulta. 

Tiny Pretty Things on yksi parhaista kirjoista, jonka olen lukenut englanniksi tai muutenkin muutaman viime vuoden aikana. Luin koko kirjan yhden päivän aikana, koska koukutuin siihen täysin. Se on kirjoitettu tarpeeksi ilmavasti, jotta sen tosiaankin jaksaa lukea kerralla, vaikka lukemista onkin melkein nelisensataa sivua. Juoni on ehkä kirjan merkillisin ominaisuus, tavallaan tietää koko ajan, että Gigille ei tule käymään hyvin, samoin kuka on kaikkien sabotointiyritysten takana. Kuitenkin tihutöiden todellinen syyllinen saattaa yllättää, sillä juoni ei kuitenkaan ole yhtään läpinäkyvä.

Unohdettu Ombria ~ Patricia A. McKillip

Unohdettu Ombria on aina ollut yksi parhaimmista lukemistani fantasiakirjoista. Ehkä se johtuu kirjailijan unenomaisesta kirjoitustyylistä tai sitten vain kirjan hahmoista.

Ombrian kaupunki on maailman vanhin, kaunein, mahtavin ja rikkain. Kuitenkin se on ollut olemassa jo niin kauan, että se alkaa hukkua omiin varjoihinsa. Ombriassa alkaa kuhista toden teolla vasta, kun sen tulevaa lapsihallitsijaa odottaa marionetin kohtalo tämän isotädin käsissä. Valtiatar Helmi haluaa vallankahvaan kaikin keinoin, välittämättä seurauksista. Aikasemmin hän oli ajanut pikkulasta edeltävän hallitsijan rakastajattaren ulos palatsista. Naisen ei oleteta selviävän kaduilla aamuun asti, mikä onkin Helmen tavoite.

Helmen tiellä on kuitenkin vielä yksi este; pikkuprinssin serkku Ducon, jolla olisi vielä mahdollisuuksia saada valta Helmen nenän edestä. Tämän estääkseen Valtiatar Helmi hankkii Ombrian kaupungin varjoissa elävältä velholta lumotun hiilen. Hiili annetaan Duconille, jolle mieluisinta ajanvietettä on kaduilla ohikulkijoiden piirtäminen. Ducon joutuu lumouksen alaiseksi heti; hiili ei kulu vaikka kuinka piirtäisi, ja piirtämistä ei voi lopettaa ennen kuin hiili kuluu loppuun. Mies on vaarassa piirtää itsensä uupumukseen ja kuolemaan.

Kirjan ihanuus piilee sen hahmoissa, jotka ovat itsenäisiä, vapaita paperiolentoja. Unohdettu Ombria kertoo heidän linkittyneistä hetkistään ja tarinoistaan tukahduttamatta heitä musteeseen. Hahmot kertovat kirjan tarinan eikä toisin päin.

Siilo ~ Hugh Howey

Siilo on hyytävä kuvaus tulevaisuuden maapallosta. Ilma on myrkyllistä hengittää, tappavan myrkyllistä, kaikki on muuttunut harmaaksi ja oranssiksi autiomaaksi, myös taivas. Ihmiset ovat muuttaneet maan alaisiin siiloihin, jossa he elävät koko elämänsä. Ainoastaan rikoksen tehneet pääsevät ulos, saavat puhdistuspassituksen, ja kuolevat ilman myrkkyihin siilon näköetäisyydelle. Puhdistajilla on avaruusasun tapainen puku päällä, mutta ilman myrkyt tappavat heidät silti.
Siiloissa ylläpidetään kovaa kuria, kaikilla on oma paikkansa ja ajatusten ilmaisu on kiellettyä puhdistustuomion uhalla. Mitään keskustelua ei saa käydä maanpäällisestä tilanteesta, mitään tietoa ei ole mistään muusta kuin siilojen asukkien työtehtävistä.
Siilot on jaettu työtehtävien mukaan kolmeen kerrokseen, jotka ovat yläkolmannes, keskikolmannes ja syvätaso. Koko siilossa on kerroksia yli 200, suorana kierreporrasspiraalina syvätasolle asti.

Varsinainen tarina alkaa, kun entinen sheriffi haluaa "mennä ulos", saa passituksen ja tietysti, kuolee. Hänelle halutaan seuraaja. Siilon pormestari, vanha Jahns, haluaa vastaväitteistä huolimatta syvätason parhaan mekaanikon uudeksi sheriffiksi. Uusi sheriffi, Juliette "Jules" joutuu heti keskelle suurta sotkua. Pormestari murhataan, sheriffin apulainen tekee itsemurhan ja siilo alkaa repeillä liitoksistaan.

Jules haluaa saada selvyyttä tilanteeseen, joka uhkaa karata hallinnasta ja puhjeta yleisenä rähinänä, ennen kuin koko siilon olemassaolo on vaarassa. Päättäväinen nainen yrittää saada selvää siilon historiasta, siitä mitä maan päällä on tapahtunut, siitä miten koko siilojärjestelmä on saanut alkunsa, mutta aika uhkaa loppua. Siilon sisäiset erimielisyydet, korruptio, salailu ja salaliitto tulevat kuitenkin Julietten pyrkimysten tielle kaikista suunnista, kunnes hän tajuaa joutuneensa nurkkaan, yksin ja erillään muista.

Siilo on klaustrofobinen ja hyytävä kuvaus siitä, miten ihmisten uteliaisuus ja kaaoksenhakuisuus uhkaavat mitä tahansa suljettua ympäristöä, kunnes koko järjestelmä horjuu. Siilon tapauksessa se ei ole hyvä asia, sillä sen koko olemassaolo ja elämä riippuu siitä, miten hyvin kuria pidetään, miten hyvin sen asukit pysyvät ruodussa.
Kirjassa yhdistyvät pelko, halu tietää ja paniikinomainen suljetun paikan kammo. Siilon ahdistavuus johtuu pääosin siitä, että ajatus elää koko elämänsä pienessä metallilieriössä maan alla on mahdoton ihmiselle, joka on tottunut raikkaaseen ilmaan, siniseen taivaaseen ja tilaan. Kuitenkin Siilon maalailema tulevaisuus on mahdollinen, ilma saastuu koko ajan enemmän ja ilmastonmuutos vaanii nurkan takana. Ehkä juuri siksi kirja tekee niin suuren vaikutuksen, se pistää vilkuilemaan olan yli, lukemaan koko kirjan kerralla ja olemaan onnellinen siitä, että ulos voi mennä sisäilman tuntuessa tunkkaiselta.

Norma ~ Sofi Oksanen

Tätä kirjaa on odotettu, ja syystä. Norma on ehkä paras viime vuosina lukemistani kirjoista; eläväinen, monimutkainen ja vimmainen. Yksi niistä, jotka on pakko lukea kymmeniä kertoja peräkkäin, yksi niistä, jotka muistetaan niinä Suurina Kirjatapauksina.

Norma kertoo samannimisen naisen tarinan keskellä maailmaa, joka tuntuu yrittävän ajaa hänet nurkkaan ja ottaa kiinni kaikin mahdollisin keinoin. Normassa on nimittäin jotain, mitä pimeät hiuskauppiaat havittelevat; hänen hiuksensa kasvavat metrin yhden päivän aikana. Hänellä on muitakin poikkeuksellisia ominaisuuksia, hän esimerkiksi pystyy aistimaan muiden ihmisten tunnetiloja näiden hiusten perusteella.
Kirjan alussa Norman äiti tekee itsemurhan, ja jättää hämmentyneen Norman yksin nopeasti pimenevään maailmaan. Hautajaisista ei ole kulunut edes päivääkään, kun naisen elämä alkaa vääntyä ulos kaavoistaan. Norma itse ei huomaa muuttunutta tilannetta ajoissa, sillä hän on liian hämmentynyt äitinsä teosta. Äidin työpaikalta, kampaamosta, alkaa sadella yhteydenottoja, sillä Norman äiti oli toimittanut kampaamoon parasta laatua olevia hiustenpidennyksiä. Ensin Norma ei tajua, mistä mystinen tukka on peräisin, mistä äiti sitä sai, mutta sitten vastaus löytyykin todella, todella läheltä. Äiti oli nimittäin aina iltaisin leikatessa Norman tukan kieputtanut kiehkurat sievään pakettiin ja myynyt tyttären tietämättä kampaamolle tähtitieteelliseen hintaan.
Norman täytyy huiputtaa aikaa, hän ei saa jäädä kiinni, joutua lukituksi jonnekin, missä hänestä tehtäisiin yhden naisen hiustuotantolaitos. Hänen pitää päästä pakoon ennen kuin Norman hiusten salaisuus paljastuu hiusklaanille, ennen kuin hän on lopullisesti vangittuna mustassa haavissa.

Kirja on silmiä avaava lukukemus, joka avaa maailmalla pyörivää kohdunvuokraus -ja hiusrulettia pelottavan todellisesti. Norma on kiehtova yhdistelmä tummia satuja, vaiettua todellisuutta ja kihisevää feminismiä. Itse olen sitä mieltä, että se on Sofi Oksasen tähänastisen tuotannon paras, jännityksessä se haastaa Puhdistuksen; on aivan pakko saada tietää, miten Normalle käy. Yhdistelmä tähkäpää-myyttiä ja sivuutettua tosielämän painajaista toimii.