Pilvilinna joka romahti - Stieg Larsson

Millenniumin viimeinen osan luin ainoastaan siksi että tahdoin saada tietää, voittaako oikeus vai ei. Tarina itsessään ei enää kiinnostanut minua niin paljon, koska viimeisessä osassa vain selvitetään asioita ja kerätään tietoa Lisbethin oikeudenkäyntiä varten. Tietysti tässäkin tiedonkeräysprosessissa tulee mutkia ja murhaajia matkaan, mutta kuitenkin. Tapahtumat eivät vyöry eteenpäin samalla tavalla kuin kahdessa edellisessä osassa, mikä voi tietysti olla hyväkin asia, koska lukijalla on aikaa miettiä ja ihmetellä sitä, mitä tuleman pitää.

Koska kolmas osa on jatkoa toiselle osalle, en sano siitä melkeinpä mitään juoneen liittyvää, koska en tahdo olla inhottava spoilaajaa. Riittää, kun sanon, että oikeudenkäynti Lisbethin ja Ruotsin hallituksen salaliiton paljastamiseksi on alkamaisillaan, ja käytännössä koko kirja käsittelee joko aikaa, kun oikeudenkäyntiin valmistaudutaan, tai sitten itse oikeudenkäyntiä.

En pitänyt viimeisestä osasta ihan niin paljon kuin edellisistä, koska tällä kertaa kerronnan hitaus tuntui jo hieman tuskastuttavalta. Tavallaan oikeudenkäyntiä olisi voinut käsitellä enemmän ja jättää sen oheissälät vähemmälle, mutta tämä on lähinnä henkilökohtainen mielipiteeni.

Lisbethin hahmo on tässä kirjassa vähemmällä huomiolla, ja suurin valokeila kohdistetaan Mikaeliin ja hänen tutkimuksiinsa. Ehkä sen takia osa kirjasta vaikutti minusta tylsältä (trilleriksi). Itse olisin halunnut Lisbethin seikkailuja enemmän kirjaan, mutta ymmärrän kyllä miksi Mikaelin täytyi saada toinen pääosa itselleen.

Kokonaisuutena trilogia on varsin eheä ja varsin synkkä. Varsinkin ensimmäinen osa saattaa järkyttää nuorimpia lukijoita. Toisessa osassa sama ahdistus jatkuu, vaikka siinä ei sinänsä tapahdukaan enää mitään kammotuksia ainakaan samassa mittakaavassa kuin ensimmäisessä osassa. Lisbeth on aivan kultaa, pidin hänen hahmostaan paljon.
Mikaelin jatkuva naisseikkailu sen sijaan lähinnä ärsytti, tuntuu tyhmältä että jokainen Dan Brown- tyylinen miespäähenkilö on 40+ kirjoittamista työkseen tekevä mies, joka on keskellä suurta tapahtumaketjua ja jolla on joka hetki uusi nainen sängyssään. Tämä tuntui jotenkin sotivan kirjan kantaaottavuutta vastaan. Kirja, joka käsittelee naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, vajoaa heti ansaan siitä että Mikael kulkee ympäriinsä murskaten sydämiä sänkypuuhillaan. Tästä siis miinuksia. Muutenkin Mikaelin hahmo tuntui jotenkin käyvän hermoilleni jatkuvasti.

Kuitenkin trilogian juoni käy aavistuksen verran epäuskottavaksi, varsinkin loppua kohden. Tietysti kaikki kirjassa kuvatut tapahtumat ovat käytännössä mahdollisia, mutta samalla kertaa tapahtuessaan ne vaikuttavat lähinnä hieman koomisilta kaikessa surrealistisuudessaan. Juoni on siis kirjan vahvuus ja myös heikkous, aika ajoin.

★★★

Tyttö joka leikki tulella - Stieg Larsson

Edellisen osan innoittamana luin seuraavan osan lähes yhdessä päivässä. Tarina alkoi siis vihdoin imeä minua mukaansa Lisbethin elämään, joten ainakin minulle tämä osa oli paljon kiinnostavampi kuin edellinen osa. Tämä siis siitä syystä että Mikael päähenkilönä kiinnostaa minua vähemmän kuin kakkososan Lisbeth pääosassa.

Kaikki siis alkaa, kun Mikaelin kollega Dag Svensson ja hänen puolisonsa murhataan. On syytä olettaa, että murhan motiivina on heidän tekemänsä tutkimus ihmiskaupasta. Kuitenkin Lisbethin sormenjäljet löytyvät rikospaikalta löytyneestä aseesta, eikä hän voi erityisemmin puolustautua, joten häntä aletaan oitis syyttää kaksoismurhasta.

Lisbethin syyttömyydestä ei ole mitään takeita, jonka takia media leimaa hänet heti murhaajaksi ja vaikka miksi muuksi, kuten kirjasta käy ilmi. 

Tämän jälkeen Lisbeth itse lähtee jahtaamaan menneisyytensä aaveita saadakseen ne viimein selvitettyä. Hän sotkeutuu murhatapaukseen yhä enemmän, ja pian hänen perässään on toimittajien lisäksi myös poliisi. 

Mikael on vakuuttunut Lisbethin syyttömyydestä ja siksi tahtoo auttaa häntä ryhtymällä penkomaan tytön lapsuutta ja nuoruutta, vaikka virallisesti Millennium tutkii kollegoidensa murhia (ja yrittää todistaa Lisbethin syyttömyyden siinä samalla).

Kirja oli varsin mukaansatempaava, se on myönnettävä. Lisbethin hahmoa valotetaan tarpeeksi, mutta ei liikaa, jonka takia lukija joutuu kärkkymään tiedonmurusia koko kirjan ajan. Kuitenkin risuja satelee poliisitutkinnan arkipäivän liiallisesta kuvaamisesta, itseäni ei erityisemmin kiinnostanut lukea pariasataa sivua jaaritusta Lisbethiin kohdistuvista tutkimuksista. 

Joka tapauksessa pitäisin kakkososaa parempana kuin ensimmäinen osa, sillä ihan niin hidas tämä osa ei onneksi ollut. Tietenkin hitaus on ajoittain hyvä asia, mutta kuitenkin dekkarissa mieluummin toivoisin vähän vauhdikkaampaa etenemistä. 

Silti kirja oli mielestäni niin hyvä, että antaisin toiselle osalle kokonaiset neljä tähteä ja suosittelisin sen takia sarjaa dekkareista ja trillereistä pitäville. Kuitenkin, tässäkin kirjassa on kohtauksia, jotka eivät sovellu lapsille, ei kuitenkaan mitään yhtä kamalaa 

kuin raiskauskohtaus ensimmäisessä osassa.

★★★★ 

Miehet jotka vihaavat naisia - Stieg Larsson

Olen kuullut tästä Millennium-trilogiasta vaikka mitä, hyvää ja myös sitä pahaa. Päätin siis itse taaplata sarjan jokaisen osan läpi ja katsoa, millainen sarja minulla onkaan käsissäni.
Helppo tapaus ei ainakaan, sillä "kirja sisältää kohtauksia, jotka voivat olla haitallisia lapsille". Eli ehkä en antaisi kirjaa ala-asteikäiselle. Oikeastaan voisin lätkäistä sen K16 lätkän kirjan kanteen, mutta ei nyt sentään muututa ihan kukkahattutädeiksi.
Mietin pitkään, tekisinkö sarjasta yhteisarvion, mutta päädyin kuitenkin tähän että arvostelen jokaisen osan omassa postauksessaan.

Joka tapauksessa.
Ensimmäisessä osassa Millennium-lehden toimittaja Mikael Blomkvist joutuu vankilaan kunnianloukkauksesta. Hän uskoo olevansa melkein syytön, sillä loukkauksen kohteena oleva teollisuuspamppu Wenneström on hänen mielestään syyllinen vaikka mihinkä laittomaan toimintaan. Veronkiertoon ja ihmissalakuljetukseen ja mitä näitä nyt on, "pikkurikoksia".
Joka tapauksessa koska paikkansapitäviä todisteita ei löydy Wenneströmiä vastaan, Mikael päätyy istumaan kolme kuukautta seuraavasta vuodesta vankilassa. Hän saa kuitenkin työtarjouksen ennen vankilaan menoaan.
Henrik Vanger, toinen mutta hieman eläköityneempi teollisuuspomo palkkaa Mikaelin tekemään omiin nimiinsä tutkimusta suvustaan, ja palkkana on tiedot Wennerströmistä. Tarkemmin sanoen, ratkaisemaan veljentyttärensä katoamista montakymmentä vuotta sitten. Vanger ajattelee kyseessä olevan murha, jonka takia hän tahtoo palkata jonkun ulkopuolisen tutkimaan asiaa.Mikael suostuu ja muuttaa Vangerin luo kauas Tukholmasta. Työsuhteen on määrä kestää vuosi ja Mikaelin on kirjoitettava sukua käsittelevä kirja siinä ajassa.
Samaan aikaan toisaalla Lisbeth Salander taistelee omia Wennerströmeitään vastaan tietokonein ja päätyy lopulta tutkimaan samaa veljentyttären katoamista kuin Mikaelkin. Lisbeth on hakkeri, ja hänen taitonsa ovat yleensä avainasemassa, kun tahdotaan tietää käytännössä mitä tahansa salaiseksi tiedoksi luokiteltavaa.

Mitä mieltä minä sitten olin? Henkilökohtaisesti, en pitänyt ja samalla pidin vähän. Kirja oli minulle rankahko naisiin kohdistuvan väkivallan takia, joka ahdisti paikoittain varsin suuresti. Kuitenkin hyviä puolia kirjassa olivat ehdottomasti hyvä kirjoitustyyli. Kun ensimmäiset kolmesataa sivua puolittaista jaaritusta (rikosromaaniksi) taaplaa läpi, tapahtumat vyöryvät toden teolla käyntiin. Ja siinä vaiheessa lukija ei tahdo jättää opusta käsistään mistään hinnasta.

Mikaelin hahmo oli hieman epäkiinnostava, tyypillinen Dan Brown -mieshahmo, joka on vietävän hyvä työssään ja ratkoo arvoituksia joihin muut eivät pysty, ja tietenkin kaataa naisia kuin heinää. Tämä alkoi ärsyttää hyvin pian, Mikaelin sängyssä ramppasi naisia lähestulkoon koko ajan ja Mikael itse ei jotenkin ymmärtänyt että naisilla oli myös tunteet. Pari sydäntä taisi särkyä matkan varrella, mutta Mikael oli jo siinä vaiheessa uuden kaatonsa kimpussa. Hänellä mainitaan olevan sitä "charmia", mutta itse pidin tätä lähinnä koomisena. Tietenkin päähenkilömiehen, joka on nelikymppinen sinkku ja varsin työnarkomaani, pitää olla liuta satunnaisia naisia seksikumppaneina.

Lisbeth sen sijaan on kirjan kiinnostavin hahmo. Hän on oikeasti kuin ihminen, vaikka hänellä onkin ylimaalliset kyvyt tietotekniikassa ja matematiikassa, hän on silti haavoittuvainen eikä mikään yli-ihminen kuin Mikael. Ehkä pidin Lisbethistä myös hänen asenteensa takia, sillä hän on periksiantamaton ja kieltäytyy uhriutumasta ja aivan vietävän utelias. Joka tapauksessa Lisbeth on ehdotonta kultaa kirjassa. Lukemalla selviää, en spoilaa tässä mitään.

Yleisesti hyvin rakennettu dekkari, jossa saattaa olla hitusen liikaa sivujuonia ja osittain todella hyvät hahmot mutta joka käy aina välillä varsin ahdistavanpuoleiseksi. Tahtoisin antaa enemmän tähtiä, mutta ahdistavuus ja paikoittainen hitaus pudottavat tähdet kolmeen. Juoni ja Lisbeth olisivat viiden arvoisia, mutta muusta sataa miinuksia.

★★★