Nainen junassa - Paula Hawkins

Tätä kirjaa on hypetetty paljon ja itse olen vähän (melkein vuoden) jäljessä  tämän arvostelun suhteen, mutta mitäkö väliä sillä. Pidin kirjasta paljon, sen päähenkilö oli sopivan ihmismäinen ja epätäydellinen, erilainen kuin yleensä rikosromaanin täydelliset aivosolu- tai pyssysankarit. Tarina oli kivan sotkuinen, en olisi arvannut lopputulosta ilman kirjan lukemista loppuun.

Kirjassa alkoholisoitunut, eronnut ja työttömäksi jäänyt nainen, Rachel, matkustaa junalla "töihin" Lontooseen päivittäin huijatakseen kämppäkaveriaan. Matkan varrella hän tarkkailee entisen kotikatunsa täydellistä paria, hän on ristinyt parin Jasoniksi ja Jilliksi. Kaikki sujuu samoin päivästä toiseen kunnes Jill katoaa jäljettömiin, jonka seurauksena Rachel haluaa selvittää mitä Jillille ja unelmaparille on tapahtunut.

Tarina on hyvin monivivahteinen ja sisältää melko erilaista ainesta. On tavallista dekkaria, chick-litiä, ihmiskohtaloiden kuvausta sekä yhteiskunnan lievää kritiikkiä. Se on hyvä, koska aika ei todellakaan käy pitkäksi tätä kirjaa lukiessa, joka sivulla tuntuu odottavan jokin uusi yllätys tai käänne. Myös se, että Rachel ei kykene muistamaan tiettyjä tarinan selviämisen kannalta oleellisia asioita, tuo oman vivahteensa tarinaan.
Loppuratkaisu yllättää taatusti, koska kerrankin kirjan "pahis" on joku, jonka ensisilmäyksellä vain jättää huomiotta. Tästä myös pisteitä Hawkinsille.

Rachel on sympaattinen hahmo, vaikka välillä humalapäissään tekeekin typeryyksiä tai sitten vain unohtaa asioita ja jättää lukijan täyden kysymysmerkin valtaan. Ehkä osa sympatiasta sataakin juuri siksi että päähenkilö ei ole mikään ihanne-ihminen, mutta silti parhaansa yrittävä elävä olento. Jill/Megan on myös kirjan parasta antia, sillä hänen mielenliikkeitään on kuvattu hyvin, samoin kuin tukahduttavaa vapauden ja muutoksen kaipuuta.

★★★★

Ihmisen osa - Kari Hotakainen

Tähän kirjaan oli pakko tarttua, syynä pääsykokeet. Se oli mielenkiintoinen keitos useita eri totuuksia, paikoittaista inhorealismia ja välillä hyvin laadukasta ironiaa. Kuitenkin kirja tuntui minulle paikoittain liian inhorealistiselta, vaikka kirjassa oli tietenkin paljon muuta hyvää.

Kirjassa vanha rouva Salme Malmikunnas myy elämäntarinansa kirjailijalle 7000 eurosta. Vähitellen tarinan ympärille kietoutuu muita hahmoja, kuten Salmen perheenjäseniä ja heihin liittyviä muita ihmisiä.Se on minusta hyvä ratkaisu, koska muuten tarina pyörisi liian pienen piirin keskuudessa.Käy ilmi, että Salmen elämäntarina on pitkä ja vaiheikas, vaikka siihen ei sinänsä kiinnitetäkään huomiota. Suuremmalle huomiolle jäävät Salmen mielenliikkeet sekä hänen lapsiensa tarinat.

Teemat siitä, mikä on ihmisen osa ja kenellä on oikeus kertoa jonkun muun tarina ja miten nousevat kantaviksi vähitellen. Tämä ratkaisu on minusta hyvä, koska silloin voi keskittyä rauhassa ensin hahmoihin ja heidän elämäänsä ja edesottamuksiinsa, ennen kuin teemat alkavat tulla iholle. Esimerkiksi ensin kerrotaan siitä, kuinka Salme myy elämänsä ja sitten vasta siihen liittyvistä ongelmista.

Vaikka kirjassa on paljon humoristisia kohtia, se on silti jollain tapaa satiirinen. Ehkä myös välillä farssihtava, vaikka huumori ei koskaan olekaan pääosassa kirjassa. Huumori syntyy lähinnä siitä, että tapahtumat ovat niin absurdeja, vaikkakin ihan todellisia ja mahdollisia. Ehkä siksi kirja puhuttelee niin monia ihmisiä ja on saanut tunnustusta.

Kirjassa ei loppua kohden voi olla enää varma siitä, kuka on äänessä. Lähinnä tämä tarkoittaa sitä, että kirjailija-hahmo kirjassa yrittää ylittää valtuutensa hahmona ja kaapata kerronnan itselleen, kuitenkin onnistumatta siinä täysin. Tämä havainto tekee kirjasta mielenkiintoisen tapauksen, koska mitään "tavallista" kirjallisuutta se ei ole, vaikka juoni periaatteessa onkin hyvin "tavanomainen". 

Kirjassa on paljon hyvää, mutta kuten sanottu, pahimmat inhorealismikohdat olivat ainakin minulle hitusen liikaa, kuten myös lakoninen hahmokuvaus.  Myös se, että ihmisen osa olisi vain sitä, että olosuhteille alistutaan ja sattumat vievät ihmistä ja vapaa tahto olisi vain illuusio, olivat vähän vieraita minulle. (Vaikka vapaa tahto onkin suhteellista.)
Vaikka asiat olisivat kuinka huonosti tahansa, aina voi yrittää saada hieman järjestystä omaan elämäänsä. Aina voi silti uskoa siihen, että elämä ei ole pelkkää pakkopullaa ja sattumaa. Melkein millloin tahansa voi löytää pieniä onnen hippusia, jos vain vähänkin yrittää.

★★★