Ole luonani aina - Kazuo Ishiguro

Nappasin tämän kirjan melkeinpä valitsematta kirjaston hyllystä. Tällä kertaa sattuma johti minut todellisen herkkupalan äärelle, sillä tämä on ehkä tämän hetken paras lukemani kirja. Tietenkin tämä on melko synkkä tapaus, mutta herkkupala silti. Katkera sellainen.

Kathy on elänyt koko elämänsä sisäoppilaitoksessa, jossa oppilaita valvotaan hyvin tarkkaan. Erityisesti heidän fyysiseen terveyteensä ja luovuuden harjoittamiseen kiinnitetään paljon huomiota. Englannin maaseudulla sijaitsevassa laitoksessa kaikki tuntuu olevan hyvin. Jossain vaiheessa lukija alkaa ihmetellä, miksei lasten vanhempia mainita missään vaiheessa, puhutaan vain kasvattajista. Ainakin itse koin tämän hieman oudoksi, kunnes kirja paljasti salaisuutensa ja tähänkin löytyi vastaus.

Vähitellen kova kohtalo alkaa saavuttaa Kathya ja hänen ystäviään Ruthia ja Tommya. En nyt halua spoilata yhtään mitään, mutta se on todellakin yönmusta kohtalo joka heitä alkaa lähennellä. Vähitellen maalaisidylli alkaa särkyä kohtalon ja onnellisuuden etsimisen ristipaineessa. Kathy myös muistelee lapsuuttaan ja suurin osa kirjasta onkin hänen mietintöjään ja kaipaustaan lapsuuteen. Silloin kaikki oli ainakin vielä näennäisesti hyvin, mutta hän ei kuitenkaan muistoissaan paljasta kohtaloaan, vaikka se häilyy 31-vuotiaan Kathyn pään päällä kuin hirttosilmukka. Kun totuus lopulta paljastuu, ainakin minä tunsin suurta raivoa heidän kohtaloaan kohtaan, sillä se vain tuntui jotenkin niin epäreilulta.

Kirja on jaettu kolmeen osioon, josta ensimmäinen osa on kepeää kukkaketoelämää lapsuudessa, mutta synkkyys alkaa hiipiä mukaan toisessa osiossa. Kolmas osio on sen sijaan puhdasta kiteytettyä epätoivoa ja hahmojen yritystä taistella sitä vastaan. Tavallaan pidin tästä jaosta, asteittaisesta laskeutumisesta kuilun pohjalle. Kolmas osa osoitti, että kuilun pohjalta pääsee vielä alemmas, kaivurit ja lapiot esiin ja eikun vain tunnelia kaivamaan, pohjaa kohti lopullista syvää pistettä.

Ehkä ei ole mitenkään jäänyt epäselväksi että pidin tästäkin tapauksesta, vaikka se olikin melko katkera pala. Luin kaikki melkein neljäsataa sivua kerralla, ensin idylli veti puoleensa ja sen jälkeen vimmainen halu tietää. Lopulta ei välttämättä halunnut enää tietää yhtään mitään tästä kohtalon uhkasta, mutta sitä vain jotenkin jäi niin koukkuun, että lukemista ei voinut ainakaan lopettaa.  Viisi tähteä ja käpertyminen nurkkaan elämän menoa miettimään. Kirjan loppu tuntuu vähän samalta kuin putoaisi korkealta ja ei saisi hetkeen ollenkaan henkeä. Isku palleaan ja sitä rataa.

★★★★★