Vanhus ja meri - Ernest Hemingway

Vanhus ja meri kertoo vanhasta miehestä, joka asuu kuubalaisessa rantakylässä ja kalastaa merellä elannokseen. Hänellä on kuitenkin ollut 84:n päivän aikana todella huono kalaonni: ei ainuttakaan saalista. Hän kuitenkin kieltäytyy luovuttamasta, ja päättää lähteä merille vielä kerran. Hänen kaverinsa, nuori mies, tahtoisi lähteä mukaan, mutta vanhus ei tahdo ketään mukaansa, tahtoo todistaa olevansa vielä pystyvä ja hyvässä kunnossa, vaikka onkin jo vanha.

Avomerellä koukkuun tarttuu suurin miehen koskaan näkemä kala. Kumpikin väsyttävät toisiaan päiväkaupalla syömättä, kunnes lopulta vanhus saa kalan nujerrettua ja päättää lähteä kotiin saaliinsa kanssa. Kala on kuitenkin hinannut miehen veneen todella kauas merelle, ja hän ei ole varma, selviääkö kotirantaan enää niin kaukaa Atlantilta. 

Itse samaistuin jostain syystä eniten kalaan. Se oli jotenkin sympaattinen kaikessa eläimellisyydessään ja vimmaisessa tahdossa selvitä ja päästä miehestä eroon. Vanhus itse tuntui liian jääräpäiseltä ja muutenkin hieman ärsyttävältä, osittain siksi, että hänen asenteensa luontoa kohti oli kyllä kunnioittava, mutta silti jotenkin ymmärtämätön. 

Aina välillä hän kutsui kalaa veljekseen ja sitten sen jälkeen tahtoi ehdottomasti julistautua luomakunnan kruunuksi ja kalaparan hengiltä. Tämä jatkuva mielialan muutos tuntui hämmenltävältä, ihan kuin vanhuksen hahmo ei itsekään osaisi päättää, mitä tahtoisi elämältään. Periaatteessa jättimäinen kala on siunaus, mutta sen hinta saattaa olla miehen oma elämä, ollanhaan jo todella kaukana merellä, kauempana kuin mitä mies on koskaan ollut kohtalaisen pienellä veneellään.

Kalan ja miehen kamppailu tuntuu metaforalta ihmisen järjen ja luonnon vastakkainasettelulta, ihminen yrittää kuulua luontoon ja elää kuin villieläin aina välillä, mutta silti sortuu ajattelemaan liikaa ja tuhoamaan luontoa joko muuten vain tai pakosta kuten tarinan mies, joka on köyhä ja tarvitsee kaloja myytäväksi, että saisi itse ostettua ruokaa. Välillä kumpaakin hahmoa kuvataan ikään kuin kumpikin olisi tasa-arvoisessa asemassa, kumpikin on saalistaja ja tahtoo toisen saalikseen. Kalan motiivi tuntuisi olevan pako tai ehkä jollain kierolla tavalla miehen hukuttaminen, veneen vetäminen liian kauas merelle, jotta mies ei pääsisi enää takaisin.

Jotenkin kalassa on jotakin liian älykästä pelkäksi kalaksi, joka tahtoisi elää kalan elämää ja vain olla meressä. Kalaa kuvaillaan useasti älykkääksi, miehen veljeksi ja jopa kumppaniksi yksinäisellä merellä. Monta kertaa sanotaan, että kala ei ole kuin muut kalat vaan jotakin muuta, lähempänä miestä olemukseltaan kuin muita meren kaloja. 

Meri itse tuntuu olevan myös yksi hahmoista. Se joko tarjoaa miehelle elannon tai lähes tappaa tämän nälkään, ikään kuin olisi jonkinlainen elävä olento, joka leikkisi kohtalon tavoin muilla, niin asukeillaan kaloilla kuin pinnallaan seilaavilla ihmisillä. 

★★★

Unelmien tiedekunta - Sara Stridsberg

Tämä on tarina Valerie Solanasista, joka ampui Andy Warholia vuonna 1968. Kirjalla on siis vakaa pohja todellisissa tapahtumissa, kuten esimerkiksi Valerien elämäntapahtumissa. Kuitenkin suurin osa tapahtumista lienee fiktiivisiä.

Joka tapauksessa Valerie on hyvin älykäs mutta kaltoinkohdeltu lapsi, josta kasvaa asunnoton, älykkäämpi nainen. Valerie pääsee lopulta yliopistoon opiskelemaan psykologiaa, mutta kustantaa opintonsa esimerkiksi myymällä itseään. Vähitellen hän tutustuu Andy Warholiin, josta paljastuu kirjassa kylmä, ikävä ja suhteellisen piittaamaton tyyppi.

Valerie itse on ongelmallinen hahmo, jolla on todellakin paljon erilaisia ikäviä harrastuksia, kuten huumeidenkäyttö ja liialliset irtosuhteet. Käytännössä Valerien elämä on yhtä kaaosta, jota hän yrittää sitoa kasaan esimerkiksi SCUM- manifestilla (Society for Cutting Up Men, yksi lyhenteen tulkinnoista). Kuitenkin Warhol kieltäytyy palauttamasta Solanasin tekstiä, jolloin Valerie suuttuu ja tahtoo omansa takaisin. Epävakaa yksilö kun on, hän päättää lopulta lähteä vaatimaan tekstiään ja toista näytelmäänsä takaisin aseen kanssa.

Tämä kaikki löytyy lukuisista historiankirjoista, mutta mielestäni kirja onnistui hyvin valottamaan sitä, miten yksinäinen ja herkkä Valerie Solanas todella oli. Tietysti Stridsbergillä on kirjailijana myös tästä osuutensa, koska hän on tietenkin päättänyt kirjoittaa Valerien hahmon sellaiseksi kuten tahtoi. Tämä johtuu tietenkin siitä, että Stridsberg ei ole mitenkään voinut tavata Valerieta oikeassa elämässä, koska Solanas kuoli vuonna 1988 kirjailijan ollessa vasta noin kymmenvuotias ja toisella puolella maapalloa Solanasiin nähden.

Ehkä mielenkiintoista antia kirjassa oli se, kun Valerie ja kertojahahmo kiistelivät siitä, kuka saa kertoa mitä ja millä tavoin. Tämä toi esiin sitä, että ihan kuin Valeriella olisi ollut kirjassa oma ääni, jota kirjailijan oma ääni ikään kuin kannusti ja houkutteli puhumaan. Erittäin hyvä yksityiskohta, josta pidin erittäin paljon. Pitkät pätkät ovat minäkertojan eli Valerien kertomaa tarinaa, joka tietenkin on Stridsbergin käsialaa, mutta joka tapauksessa se tuo mielenkiintoista vaihtelua yleensä niin paikallaan pysyvään ja luotettavaan kertojaan. Aina välillä saa olla kysymässä, että kuka tässä nyt kertoo ja millä tarkoituksella, mitä tämä kertoja tahtoo sanoa ja miksi, valehteleeko hän hienovaraisesti vai jopa enemmän kuin olisi toivottavaa?

★★★★★

Jumalan puupalikat - Ousmane Sembène

Jumalan puupalikat oli varsin vaikuttava lukukokemus, vaikka se vaikuttikin aika ajoin hieman liian monta hahmoa omaavalta. Kuitenkin kirja kuvasi lakkoa ja sitä, kuinka se yhdistää ihmisiä hyvin. Itse asiassa todella hyvin.

Kirjassa siis eletään vuotta 1947 Dakar-Niger rautatien varrella. Rautatielinjalla on töissä lähestulkoon pelkästään tummaihoisia, ja he tahtovat aloittaa lakon saadakseen samat oikeudet mitä valkoisilla työntekijöillä on. Valtaapitävät olettavat lakon loppuvan pian, heti kun ruoka loppuu, mutta näin ei käy. Naiset ryhtyvät auttamaan miehiä taistelussa oikeuksien puolesta. Lapsetkin lähtevät lopulta mukaan.

Kirjaa oli jotenkin voimaannuttavaa lukea, vaikka henkilögalleria olikin melko valtaisa noin lyhyelle kirjalle. Siksi on hyvä, että kirjan ensimmäisellä sivulla on kerrottu, kuka kukin on ja mitä he pääasiassa tekevät.

Jumalan puupalikat kuvaa siis ihmisten joukkovoimaa tilanteessa, joka vaikuttaisi ensin mahdottomalta. Vaikka yksittäisiä ihmisiä saattaa kuolla, joukko ja sitä ajava idea pysyy taustalla eikä väistä kenenkään tieltä. Joskus oli hieman ärsyttävää todeta, että kaikkein kiinnostavimmat hahmot ottavat ja kuolevat, mutta sellaista se elämä on rotusorron ja lakon yhteistörmäyksessä. Kurjaa ja kammottavaa siis, mutta silti jollain tapaa yhteisöä vahvistavaa.

Pidin kirjasta ja sen suuresta sanomasta. En tavallaan olettanut sen olevan niin realistinen, mutta tottahan toki se on, koska se kertoo todellisista tapahtumista. Tässä ollaan taas sellaisen jännän äärellä, joka on saatettu mainita koulukirjoissa kerran sivulauseessa ja sitten jätetty syrjään eurooppakeskeisyyden tieltä. Kirjassa pystyy myös samaistumaan todella moneen hahmoon, mikä on tietysti taitavan hahmopunonnan sivutuote.Itse en ole aivan varma, ovatko kaikki hahmot kirjassa todellisia henkilöitä, vai onko joitain lisätty vai ei. Tavallaan tällä ei ole mitään väliä, sillä kirjan sanoma ja sielu ajaa hahmojen ponnistelujen ja kriisien edelle.
 Yksittäisen ihmisen sisu yhdistyy kirjassa valtavaksi, järisyttäväksi joukkovoimaksi. Pidin siitä, että sain vaihteeksi lukea kirjan, jossa yhteisö on tärkeämpi kuin joku yksittäinen hahmo. Suositeltava kirja, todellakin.

★★★★

Ole luonani aina - Kazuo Ishiguro

Nappasin tämän kirjan melkeinpä valitsematta kirjaston hyllystä. Tällä kertaa sattuma johti minut todellisen herkkupalan äärelle, sillä tämä on ehkä tämän hetken paras lukemani kirja. Tietenkin tämä on melko synkkä tapaus, mutta herkkupala silti. Katkera sellainen.

Kathy on elänyt koko elämänsä sisäoppilaitoksessa, jossa oppilaita valvotaan hyvin tarkkaan. Erityisesti heidän fyysiseen terveyteensä ja luovuuden harjoittamiseen kiinnitetään paljon huomiota. Englannin maaseudulla sijaitsevassa laitoksessa kaikki tuntuu olevan hyvin. Jossain vaiheessa lukija alkaa ihmetellä, miksei lasten vanhempia mainita missään vaiheessa, puhutaan vain kasvattajista. Ainakin itse koin tämän hieman oudoksi, kunnes kirja paljasti salaisuutensa ja tähänkin löytyi vastaus.

Vähitellen kova kohtalo alkaa saavuttaa Kathya ja hänen ystäviään Ruthia ja Tommya. En nyt halua spoilata yhtään mitään, mutta se on todellakin yönmusta kohtalo joka heitä alkaa lähennellä. Vähitellen maalaisidylli alkaa särkyä kohtalon ja onnellisuuden etsimisen ristipaineessa. Kathy myös muistelee lapsuuttaan ja suurin osa kirjasta onkin hänen mietintöjään ja kaipaustaan lapsuuteen. Silloin kaikki oli ainakin vielä näennäisesti hyvin, mutta hän ei kuitenkaan muistoissaan paljasta kohtaloaan, vaikka se häilyy 31-vuotiaan Kathyn pään päällä kuin hirttosilmukka. Kun totuus lopulta paljastuu, ainakin minä tunsin suurta raivoa heidän kohtaloaan kohtaan, sillä se vain tuntui jotenkin niin epäreilulta.

Kirja on jaettu kolmeen osioon, josta ensimmäinen osa on kepeää kukkaketoelämää lapsuudessa, mutta synkkyys alkaa hiipiä mukaan toisessa osiossa. Kolmas osio on sen sijaan puhdasta kiteytettyä epätoivoa ja hahmojen yritystä taistella sitä vastaan. Tavallaan pidin tästä jaosta, asteittaisesta laskeutumisesta kuilun pohjalle. Kolmas osa osoitti, että kuilun pohjalta pääsee vielä alemmas, kaivurit ja lapiot esiin ja eikun vain tunnelia kaivamaan, pohjaa kohti lopullista syvää pistettä.

Ehkä ei ole mitenkään jäänyt epäselväksi että pidin tästäkin tapauksesta, vaikka se olikin melko katkera pala. Luin kaikki melkein neljäsataa sivua kerralla, ensin idylli veti puoleensa ja sen jälkeen vimmainen halu tietää. Lopulta ei välttämättä halunnut enää tietää yhtään mitään tästä kohtalon uhkasta, mutta sitä vain jotenkin jäi niin koukkuun, että lukemista ei voinut ainakaan lopettaa.  Viisi tähteä ja käpertyminen nurkkaan elämän menoa miettimään. Kirjan loppu tuntuu vähän samalta kuin putoaisi korkealta ja ei saisi hetkeen ollenkaan henkeä. Isku palleaan ja sitä rataa.

★★★★★

Sattumuksia Brooklynissa ~ Paul Auster

Sattumuksia Brooklynissa kertoo tarinan siitä, kuinka Nathan Glass, vanha mies jonka avioliitto on karilla, elämä tylsää ja toipumassa syövästä, muuttaa Brooklyniin viettämään viimeisiä päiviään. Mies itse luulee että on jo kokenut kaiken koettavissa olevan ja että Brooklynista on mahdotonta löytää yhtään mitään elämisen arvoista tai mielekästä tekemistä. Hän alkaa lopulta kirjoittaa kirjaa kaikista mokailuista ja noloista tilanteista johon hän itse tai joku muu on joutunut, mikä vähitellen muuttaa hänen elämänsä tylsästä mielenkiintoiseksi.

Ensin hän tapaa sisarenpoikansa uudelleen, mutta tästä lupaavasta professorinalusta onkin tullut ylipainoinen taksikuski, joka on melkein yhtä kyllästynyt elämäänsä kuin Nathan itse. Lopulta nämä kaksi alkavat kertoa kaikkea elämänsä varrella tapahtunutta, ja keskustelut tuovat sisältöä sisarenpojan elämään. Hän jättää työnsä taksikuskina ja ryhtyy apulaiseksi epämääräiselle antikvariantinpitäjälle, jolla on taatusti jotain salattavaa menneisyytensä osalta.
Lopulta, monien käänteiden jälkeen, Nathan huomaa että on saanut uuden perheen menettämänsä keskinkertaisen avioliiton tilalle. Hän alkaa nauttia elämästään jälleen ja rakastuukin matkan varrella, ja on henkisenä tukena monelle muulle henkilölle jotka hekin saavat elämänsä jonkinlaiseen järjestykseen ehkä juuri Nathanin avulla.

Kirja on maagisen ihanaa luettavaa, sillä vaikka sen hahmoilla onkin välillä kurjat ajat, kurjuudella ei mässäillä ylenmääräisesti, vaan koko ajan aavistaa, että parempia käänteitä on luvassa. Paul Auster kirjoittaa välillä todella humoristisesti, välillä taas pistää pohtimaan elämän mielekkyyttä ylipäätään. Lopulta kirja kertoo ilahduttavan tarinan siitä, että mistä tahansa suosta voi nousta, ja että elämässä tapahtuu niin monia sattumia, että ennalta arvailu on välillä jotensakin turhaa. Sattumat heittelevät erityisesti Nathania ja hänen sisarenpoikaansa kohti parempaa elämää ja jonkinsorttista onnellisuutta, mikä oli oikein piristävää luettavaa vaihteeksi. Kaiken kaikkiaan kirja on loistava yritys palauttaa usko ihmisiin ja siihen, kuinka kaikki lopulta kääntyy parhain päin.