perjantai 28. huhtikuuta 2017

Paljain jaloin - Laura Save

Tämän kirjan piti olla pikkuinen söpö välipala, mutta se paljastuikin yhdeksi niistä melko raskaista ja ahdistavistakin kirjoista. Sinänsä tämä ei ole mikään huono asia, sillä pidin kirjasta ja tavallaan myös sen rankasta aiheesta. Osittain valitsin kirjan vain siksi, että siinä sanottiin olevan Laura ja Sofia -niminen aviopari sekä heidän lapsensa.

Joka tapauksessa kirja käsittelee siis näiden kahden naisen suhdetta tilanteessa, jossa Lauralla todetaan vakava syöpä. Tämä tapahtuu melkein ensimmäisellä sivulla. Sen jälkeen koko loppukirja kertoo siitä, kuinka pari yrittää selvitä muuttuneesta elämästään: Laura selvitä syövästään ja Sofia yksinään arjen pyörittämisestä, sillä Laura on visusti sairaalassa hoidoissa.

Ensin Laura on aivan paniikissa syövästään ja vaipuu kauhun suohon, mutta vähitellen hän alkaa nähdä pieniä hyviä asioita, jolloin kirjaan syntyy kaivattua valoa. Kirja oli ehdottomasti kultaa niiltä osin, jossa kuvattiin parin suhtautumista uuteen ja ahdistavaan tilanteeseen, he joutuvat miettimään kaikki arvonsa ja ajattelutapansa uudelleen ja sitten jatkamaan elämäänsä. Syöpä on kuitenkin jatkuvasti läsnä, se on melkein kirjan hahmoista tärkein, sillä sillä on niin suuri vaikutus kaikkien muiden hahmojen toimintaan ja olemassaoloon.

Pidin kirjasta, vaikka se ahdistikin minua hiukan. Ajatus siitä, että itse olisin vuosi sitten mennyt naimisiin ja sitten sairastuisin syöpään, on melko kammottava. Lisää ahdistusta tuo se, että kirjan kirjoittaja kuoli syöpään itse vähän ennen kirjansa julkaisua. Osittain tuntui, että kirja on vähän liiankin realistinen, mikä osaltaan teki siitä vieläkin vaikuttavamman.

Lopun kiitokset jättävät lukijan pohtimaan sitä, miten paljon kirjasta todella onkaan fiktiivistä ja kuinka suuri osa on katkeraa oikeaa maailmaa ja sen kohtaloita. Tämän kyseinen viimeinen sivu tekee kirjasta erityisen ajatuksia vainoavan, sillä se tulee tavallaan liian lähelle omaa ihoa pysyäkseen kansien välissä. Se on liikaa totta.

★★★★



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti