Antikrista - Amélie Nothomb

Antikrista kertoo Blance-nimisen tytön ja Kristan ystävyydestä. On alusta alkaenkin selvää, että Krista ei ole sitä mitä päältäpäin näyttäisi: hän kiusaa huomion-ja kaverienkipeää Blancea aina kuin silmä välttää. Blance ei kuitenkaan taistele vastaan, sillä hänelle on tärkeämpää kerrankin saada ystävä kuin saada kunnollinen ystävyys.
Lopulta Blance alkaa kuitenkin vähitellen kypsyä Kristan käytökseen, varsinkin, kun Krista onnistuu hurmaamaan lähestulkoon kaikki muut Blancen vanhemmista koulun muihin oppilaisiin, jolloin he eivät aavista Kristan todellista luonnetta ja täten lisäävät tytön ongelmien ja turhautumisen määrää. Blance itse alkaa kutsua Kristaa Antikristaksi, joka kyllä kuvaa hyvin tuota Kristaa.

Itse pidin kirjasta melko paljon, koska Kristan edesottamuksista oli hykerryttävä lukea. Varsinkin, kun tiedän tosielämän Kristojen käyttäytyvän melko samalla tavalla, niin siitäkin hatunnosto Amélien suuntaan. Krista on kuitenkin kuvattu melko leveällä siveltimellä, sillä hänen koko olemuksensa tuntuu kiinnittyvän ja muotoutuvan tuon kaksinaamaisuuden varaan. Mitään muuta sanottavaa hänen hahmollaan ei tunnu olevan. Tavallaan pidän tästä ratkaisusta, koska Kristan tyhjäpäisen kiusaajan rinnalla Blance vaikuttaa entistäkin puhtoisemmalta ja kiltiltä tytöltä.
Blance haluaisi vain kavereita ja siinä sivussa lukea kirjoja, mutta koska Krista tulee tähän tielle viemällä Blancelta kaiken elintilan hiljaisuudesta omaan huoneeseen, Blance oppii jotenkin elämään asian kanssa. Tässä kohdin lukijaa (tai ainakin minua) alkoi ärsyttää suunnattomasti. Se, että Blance vain alistuu tilanteeseensa eikä sano Kristalle mitään vastaan eikä edes yritä kertoa vanhemmilleen Kristan todellisesta luonnosta, tuntuu hieman epäuskottavalta.

Silti kirjan tilanne, epämääräinen alistava kaverisuhde, on todellisen kaltainen. Tuollaisia ystävyyssuhteita näkee lähestulkoon jokaisella yläasteella, jossa vain on luokan kuningattaria ja heitä suuresti ihailevia, mutta toisten kiusaamia henkilöitä. Tietenkään kaikkialla Antikristojen käytös ei mene yhtä pitkälle kuin tässä kirjassa, mutta samanlaista käytöstä löytää silti.
Antikrista on tavallaan myös hyvä kuvaus teini-ikäisestä psykopaattisesta henkilöstä. Krista valehtelee jatkuvasti saadakseen muilta haluamiaan asioita, pettää koko ajan, alistaa Blancea henkisesti ja muutenkin käytännössä omaa kaikki psykopatiaan yleensä liitettävät käytöksen ja luonteen piirteet. Siinä suhteessa kirja on hyvinkin onnistunut, sillä Krista on tavallaan entistä karmivampi hahmo, kun petosten ja valheiden lisäksi hänen päässään ei tunnu pyörivän yhtään mikään muu. Krista elää valehdellakseen ja valehtelee elääkseen.

Kaiken kaikkiaan kirja on melko nopeasti luettu tunnelmapala, joka onnistuu sekä viihdyttämään että nostattamaan useita ajatuksia esille lukijan päästä. Antikrista kuitenkin ajoittain sortuu yleistämisen kaltaisiin tilanteisiin, kuten Blancen lievästi hampaattomaan hahmoon. Tietenkin tämä asetelma kääntyy lopussa ympäri, mutta enpä spoilaa siitä yhtään enempää. Kirjassa on silti paljon enemmän hyvää ja oivaltavaa kuin satunnaisia kömmähdyksiä, joten suosittelen, todellakin.

  ★★★★