Vuonna 1984 ~ George Orwell

Vuonna 1984 on yksi niistä klassikoista jokta ei ole jotenkin vain tullut luettua, mutta sitten kun niitä alkaa lukea, jää niihin koukkuun. Luin tämän kirjan yhdeltä istumalta, koko ajan varpaillani pahinta odottaen.

Kirjasta on mahdollista löytää vaikka kuinka paljon allegoriaa sen kirjotushetken (1948) ja Neuvostoliiton välillä. Kuitenkin mieluummin pitäisin sitä yleisenä totalitarismin arvosteluna ja varoituksena, kuin vain yhtä järjestelmää kritisoivana kirjana

Tämä kirja on yksi tunnetuimmista totalitarista järjestelmää arvostelevista kirjoista. Oseania-nimisessä supervallassa valta on keskittynyt poliitikoille, historioitsioille (joiden tehtävä on kirjoittaa historia päivittäin uusiksi jotta se mukailisi Isonveljen tahtoa), toimittajille (jotka keksivät perättömiä juttuja) ja muille vastaaville. Järjestelmän huipulla on Isoveli, joka valvoo kaikkea mm. ajatuspoliisin ja historian päivittäisen muuntelun avulla. Yhteiskunta käy jatkuvaa sotaa voidakseen riistää kansalaisiaan ja pitää heidät jatkuvassa puutteessa ilman pelkoa kapinasta.

Päähenkilö Winston alkaa kuitenkin kritisoida tätä systeemiä, vaikka historian uudelleenkirjoittajana ja valtion virkamiehenä hänellä ei ole siihen oikeutta. Hän alkaa pitää päiväkirjaa ja kirjoittaa siihen hallituksen vastaisia puheita. Hän alkaa tapailla Juliaa, vaikka suhde on kielletty. Lopulta hän yrittää nousta avoimeen kapinaan Isoaveljeä vastaan. Winston kuitenkin tietää, että jo ajatusrikoksistaan hänet voitaisiin tuomita kuolemaan. Hän tietää rakkautensa seuraukset, mutta pitää silti Juliastaan kiinni niin kauan kuin vain suinkin on mahdollista.

Kirja etenee näennäisen varmasti kohti loppuratkaisuaan, ei ole mitään keinoa miten päähenkilö Winston olisi voinut sen estää. Winston uskoo, että vaikka kaikkea muuta valvottaisiinkin, Isoveli ei koskaan tulisi pääsemään hänen päänsä sisälle; eli hänestä ei saataisi järjestelmän kannattajaa ellei hän itse haluaisi niin. Kuitenkin kirjan lopussa Winston tunnustaa rakastavansa Isoaveljeä Julian sijasta, vaikka kymmenisen sivua sitten hän vielä asetti Julian maailmansa keskipisteeseen.

Vuonna 1984 on kuvaus siitä, kuinka Oseanian kaltainen valtio olisi nykyisellä tekniikalla mahdollinen ja toteutettavissa. Se on varoituksen sana, jota tämän päivän NSA:n ja muiden pelottelevat ihmiset kaipaavat. Totalitarinen valtio, joka on itse keksinyt itselleen aatteellisen kapinaliikkeen ja toimii itse sen johdossa saadakseen kiinni loputkin kapina-ajatuksia hautovat, on suorastaan tyrmäävä kaikessa kammottavuudessaan.

Paholainen pukeutuu Pradaan ~ Lauren Weisberger

Ajattelin lukea tähän väliin vähän kevyemmän kirjan. Olen lukenut pari kuukautta pelkkää scifiä, joten ymmärrätte ehkä syyn.

Paholainen pukeutuu Pradaan on ironian täyteinen ja hauska tarina siitä, kuinka vastavalmistunut toimittajaksi haaveileva Andrea päätyy muotilehteen, ei kirjailijaksi vaan päätoimittajan oikkujen toteuttajaksi. Työnimike on assistentti, vaikka välillä se muistuttaa hyvinkin paljon juoksupoikaa. Andrean työkaverit laskevat kaloreita, ovat kaikki upean näköisiä ja hyljeksivät Andreaa, jota muoti ei erityisemmin kiinnosta.
Vähitellen kuitenkin Andrea joutuu huomaamaan, että työpaikka lähtee ellei tyyli muutu. Niinpä hänkin alkaa muuttua samanlaiseksi hermoromahduksen partaalla olevaksi couture-ihmiseksi. Hänkin alkaa palvoa muotia ja sen oikkuja, vaikka ensin yrittikin pitää pintansa sitä vastaan.

Kirja on tulvillaan hassuja sattumia ja abaurdeja tilanteita. Suosittelen sitä kaikille vähänkään chick-litistä pitäville.

☆☆☆ 1/2

Kohtalo ~ Hugh Howey

Kohtalo on Siilon saagan kolmas ja viimeinen osa. Spoilerivaroitukset ovat siis yhä läsnä.

Kohtalossa yhdistyvät Siilon ja Siirroksen päähenkilöiden tarinat. Donald potee syyllisyyttä osastaan siilojen rakentamisessa ja muun maailman tuhoamisessa, sekä haluaa tehdä oman osansa jäljelle jääneiden siilojen pelastamisessa. Juliette on ylennyt siilon 18:sta johtajaksi, mutta hänen valta-asemansa alkaa horjua, kun hän haluaa rakentaa tunnelin siilojen 18 ja 17 välille.

Pieni kertaus: Siilossa Juliette karkotettiin ilman pätevää syytä, koska siilon 18 johtajat eivät halunneet hänen saavan selville siilon salaisuuksia. Juliette ei kuollut, koska hänelle oli salaa valmistettu parempilaatuinen puku, joka kesti ulkoilman myrkyt. Hän pääsi livahtamaan siiloon numero 17, jossa oli vain muutama ihminen jäljellä. Kirjan lopussa Juliette lähtee takaisin kotisiiloonsa ja lupaa avata maanalaisen tien siilojen välille.

Siirroksessa Donald työskentelee ensin hallitukselle, kunnes saa tehtäväkseen rakentaa mystisen ydinjätteen sijoituspaikan, joka paljastuu siiloksi. Erinäisten tapahtumien kautta hän päätyy ykkössiiloon, paikkaan, josta kaikkia muita siiloja johdetaan. Hänen vastuullaan on myös kapinoivien siilojen tuhoaminen. Lopulta Donald kapinoi itse johtoa ja sääntöjä vastaan ja alkaa itse johtaa siiloja lempeämmällä tavalla. Lopulta joku Donaldin kanssa samanmielinen vaihtaa hänen tietonsa siilo ykkosen todellisen johtajan kanssa, jolloin Donald johtaa kaikkia siiloja diktaattorin paikalla. Lopulta Donald herättää sisarensa Charlotten syväjäädytyksestä (aikaa kuluu kirjassa satoja vuosia), ja kaksikko päättää muuttaa koko siilojärjestelmää avoimemmaksi ja demokraattisemmaksi.

Kohtalo on täynnä suuria juonipaljastuksia, joita yritän olla paljastamatta parhaani mukaan.

Juliette onnistuu tunnelissaan, vaikka suurin osa siilon 18 väestä vastustaakin hanketta. Samalla aikaa Charlotte lennättää sotilaslennokin siilojen alueen ulkopuolelle, ja huomaa jotakin todella merkittävää. Enempää hän ei ehdi saada selville, sillä Donaldin todellinen identiteetti on paljastunut. Tämän takana on se, että Donaldin epäonnistui tietämättään tappaa siilo ykkösen todellinen hallitsija, joka myöhemmin nappaa valtansa takaisin. Charlotten onnistuu kertoa radion välityksellä jotain siiloihin liittyviä salaisuuksia Juliettelle, kunnes kuolleista herätetty siilodiktaattori pääsee perille keskustelusta ja yrittää tuhota siilon 18 ja tapattaa Charlotten.

Mielestäni Kohtalo on siilojen paras osa. Ehkä siksi, että siinä lopultakin paljastuvat kaikki siilojen salaisuudet, joidan paljastumista olen odottanut Siilon luettuani. Juliette, joka on kohonnut melkeinpä kaikkien aikojen lempihahmokseni, paljastaa itsestään yhä uusia luonteenpiirteitä. Hän on ristiriitainen ja viallinen, kaukana täydellisestä sankarista, mutta se tekee hänestä oikean ihmisen kaltaisen. Hän on paljon enemmän kuin sanoja paperilla.
Koko kirja on kirjoitettu vähintäänkin yhtä hyvin kuin sarjan aikasemmat osat, ellei paremmin. Kohtalo on koukuttava, luin sen(kin) yhdeltä istumalta ja aina välillä mietin, miten meno voi enää muuttua yhtään jännemmäksi, kunnes taas uusia paljastuksia ilmeni.

Kerta kaikkiaan koko Siilon saaga on paras pitkään aikaan lukemani jännäri/scifiin pohjautuva kirja. Se on välistä aidosti pelottava ja jokaiselta sivulta löytyy ihan tarpeeksi jännityksen aihetta. Se ottaa kantaa ilmastonmuutokseen ja suljettuihin valtioihin, ylhäältä annettuihin totuuksiin ja niitä vastaan kapinointiin. Saman tarinan voi siirtää melkein mihin tahansa diktatuuriin, ilman että se oleennaisesti muuttuisi.

Oikeastaan on aika surettavaa, että siilon osia ei enää ole lisää. Saa nyt nähdä, tuleeko siilosta elokuvaa (huhuja on liikkeellä), ja milloin tämän leffaversion on tarkoitus ilmestyä.

Siirros ~ Hugh Howey

Tämä on Siilo -sarjan toinen osa. Spoilereita varovien kannattaa lopettaa lukeminen tähän.

Siirros valottaa Siiloon johtaneita tapahtumia Siilo ykkösen näkökulmasta, sitä, miksi siilot ylipäätään rakennettiin ja sitä, miten tätä siilokompleksia johdetaan.

Senaattori Donald Keene kuvittelee olevansa kuin kukatahansa muu 2040-luvun Yhdysvalloissa, kunnes hänelle annetaan mystinen tehtävä: suunnitella siiloja. Hänellä ei ole aavistustakaan, miksi hän suunnittelisi jotain niin suurta ja vieläpä maan alle. Miksi ydinjätteen loppusijoituspaikassa pitäisi olla asuintiloja, hän miettii, samalla kun ei voi kyseenalaistaa ylempää tulevia siilonrakennuskäskyjä.

Vähitellen salaisuudet alkavat paljastua. Alunperin ihmisten parantamiseen solutasolla suunnitellut nanokoneet on nyt käännetty aseiksi, ainakin sellaista uhkakuvaa maalaillaan Donaldin nenän eteen. Hän alkaa kyseenalaistaa valtion sanelemia totuuksia, samaan tapaan kuin Juliette Siilossa satoja vuosia myöhemmin.

Lopulta Donald huomaa päätyneensä siilo ykköseen, josta muita siiloja tarkkaillaan ja josta niitä pidetään kurissa. Jos joku niistä alkaa käyttäytyä hallitsemattomasti tai jossain alkaa tulla liian suuria kapinoita, siilo ykkönen tuhoaa sen painamalla muutamaa nappia. Donaldille painetaan tämä vastuu, hän joutuu päättämään vasten tahtoaan tuhansien ihmisten elämästä. Kaikki muut siilo ykkösessä luulevat, että hän on johdossa, että Donald tietää mitä tekee, vaikka todellisuudessa hänkin seurailee monimutkaista käsikirjoitusta.

Tässä on kirjan ydinsanoma: nekin, jotka ovat vallassa milloin missäkin yhteiskunnassa, seurailevat todellisuudessa muualta tulevia käskyjä ja ohjeita. Todellinen valta piilee pykälien hämärässä.

Siirros on oikeastaan vielä kammottavampi kuin Siilo. Ehkä siksi, että panokset ovat nyt korkeammalla, ulkoilman tappavuuden syy tiedetään ja tulevaisuus tosiaan kiikkuu vaakalaudalöa. Sitä, miksi kaikki viisikymmentä siiloa on rakennettu, ei paljasteta vaikka siitä vihjaillaankin aika paljon. Jokainen juonenkäänne lopullisiin vastauksiin nostaa esiin vinon pinon muita kysymyksiä, jotka ovat hitusen vaikeampia vastata kuin edelliset.

Seinät tuntuvat kaatuvan päälle paljon nopeammin kuin ensimmäisen osan kanssa, luin tämän osan vieläkin jännittyneemmin, jos mahdollista. Jään odottelemaan seuraavaa ja viimeistä osaa kieli pitkällä.

Yksin Marsissa ~ Andy Weir

Yksin Marsissa on saanut paljon mainetta ja kunniaa joka puolella maailmaa. Kun sen lukee, tietää varmasti, miksi näin on. Se on yhtä aikaa hauska ja koukuttava, sekä tarpeeksi jännittävä pitääkseen lukijansa hereillä aamuyön tunteihin asti.

Mark Watney -niminen astronautti jää yksin Marsiin, kun hänen luullaan kuolleen evakuoinnin aikana. Muu miehistö lähtee kohti Maata Markia surren, tietämättä että hän onkin elossa.

Mark ei kuitenkaan alistu kohtaloonsa, vaan yrittää selvitä kaikista vastaantulevista esteistä. Hän ryhtyy kasvattamaan perunoita saadakseen ruokaa, korjailemaan laitteita pysyäkseen elossa ja räjäyttelemään juttuja saadakseen vettä omatekoiseen perunapellonkyhäelmäänsä. Samalla hän turvautuu hirtehishuumoriin, jotta välttäisi sekoamisen ja luovuttamisen. Huumori on hänen keinonsa pysyä hengissä muun teknisen osaamisen kanssa. Hän on kirjaimellisesti ensimmäinen ihminen yksin kokonaisella planeetalla, ja välillä suurin uhka onkin tuo yksinäisyys eikä esimerkiksi mikään laitevika.

Kirja ei ole kirjoitettu niin ahdistavasti kuin mitä tuosta kuvauksesta voisi päätellä. Itse asiassa Mark Watneyn lokimerkinnät (joista suurin osa kirjasta koostuu) on aika hauskaa luettavaa. Ironiaa, sarkasmia, mustaa huumoria: voiko enempää kaivata kirjalta, joka on jo muutenkin hyvä? Lopulta lukija on niin kiintynyt Watneyyn, että kirjaa tulee luettua silmät ristissä ja välillä sydän kurkussa.

Itse asiassa tykästyin kirjaan niin paljon, että lampsin lähimpään kirjakauppaan ja jotenkin se nyt sattui tarttumaan mukaani. Kaikki vähänkin tämäntyyppisistä kirjoista pitävät: menkää ja lukekaa Yksin Marsissa, se on juuri niin hyvä kuin voi odottaakin tämän ja miljoonan muun blogin perusteella. Jos kirja ei houkuttele, leffakin on melkein yhtä hyvä kuin itse kirja.

Komisario Palmun erehdys ~ Mika Waltari

                                                   

Tämä klassikko oli ehdottomasti joulun pelastus. Sen parasta antia oli ehdottomasti sen ensimmäinen ruumis, Bruno, joka muutamalla sivullaan aiheutti melkoisen määrän naurua.

Koko juttu alkaa siitä, kun eräänä valjuna maanantaiaamuna Palmu lähetetään tutkiman tapausta, jossa hyvin vaikutusvaltaisen suvun musta lammas Bruno Rygsägg on hukkunut kylpyammeeseensa. Pian tietenkin selviää, että kyseessä on murha, kuten missä tahansa hyvässä dekkarissa kuuluukin olla. 

Lopulta juonesta tulee toissijainen, sillä kirjan henkilöt ovat niin eläviä ja erikoisia tapauksia, että he eivät välttämättä tarvitsisi juonta ympärilleen. Jokainen heistä on tietysti hivenen karikatyyrimainen, mutta niin on koko kirjakin. Se tekee siitä erityisen mielenkiintoisen ja välillä todella hauskan luettavan.

En voi sanoa muuta kuin sen, että Komisario Palmun erehdykseen ei ainakaan kyllästy. Se on välillä vimmaisen huvittava kaikessa ironisuudessaan, mikä tekee siitö suomalaisen kirjallisuuden parasta antia dekkareiden saralla.

Sattumuksia Brooklynissa ~ Paul Auster

Sattumuksia Brooklynissa kertoo tarinan siitä, kuinka Nathan Glass, vanha mies jonka avioliitto on karilla, elämä tylsää ja toipumassa syövästä, muuttaa Brooklyniin viettämään viimeisiä päiviään. Mies itse luulee että on jo kokenut kaiken koettavissa olevan ja että Brooklynista on mahdotonta löytää yhtään mitään elämisen arvoista tai mielekästä tekemistä. Hän alkaa lopulta kirjoittaa kirjaa kaikista mokailuista ja noloista tilanteista johon hän itse tai joku muu on joutunut, mikä vähitellen muuttaa hänen elämänsä tylsästä mielenkiintoiseksi.

Ensin hän tapaa sisarenpoikansa uudelleen, mutta tästä lupaavasta professorinalusta onkin tullut ylipainoinen taksikuski, joka on melkein yhtä kyllästynyt elämäänsä kuin Nathan itse. Lopulta nämä kaksi alkavat kertoa kaikkea elämänsä varrella tapahtunutta, ja keskustelut tuovat sisältöä sisarenpojan elämään. Hän jättää työnsä taksikuskina ja ryhtyy apulaiseksi epämääräiselle antikvariantinpitäjälle, jolla on taatusti jotain salattavaa menneisyytensä osalta.
Lopulta, monien käänteiden jälkeen, Nathan huomaa että on saanut uuden perheen menettämänsä keskinkertaisen avioliiton tilalle. Hän alkaa nauttia elämästään jälleen ja rakastuukin matkan varrella, ja on henkisenä tukena monelle muulle henkilölle jotka hekin saavat elämänsä jonkinlaiseen järjestykseen ehkä juuri Nathanin avulla.

Kirja on maagisen ihanaa luettavaa, sillä vaikka sen hahmoilla onkin välillä kurjat ajat, kurjuudella ei mässäillä ylenmääräisesti, vaan koko ajan aavistaa, että parempia käänteitä on luvassa. Paul Auster kirjoittaa välillä todella humoristisesti, välillä taas pistää pohtimaan elämän mielekkyyttä ylipäätään. Lopulta kirja kertoo ilahduttavan tarinan siitä, että mistä tahansa suosta voi nousta, ja että elämässä tapahtuu niin monia sattumia, että ennalta arvailu on välillä jotensakin turhaa. Sattumat heittelevät erityisesti Nathania ja hänen sisarenpoikaansa kohti parempaa elämää ja jonkinsorttista onnellisuutta, mikä oli oikein piristävää luettavaa vaihteeksi. Kaiken kaikkiaan kirja on loistava yritys palauttaa usko ihmisiin ja siihen, kuinka kaikki lopulta kääntyy parhain päin.