Vuonna 1984 on yksi niistä klassikoista jokta ei ole jotenkin vain tullut luettua, mutta sitten kun niitä alkaa lukea, jää niihin koukkuun. Luin tämän kirjan yhdeltä istumalta, koko ajan varpaillani pahinta odottaen.
Kirjasta on mahdollista löytää vaikka kuinka paljon allegoriaa sen kirjotushetken (1948) ja Neuvostoliiton välillä. Kuitenkin mieluummin pitäisin sitä yleisenä totalitarismin arvosteluna ja varoituksena, kuin vain yhtä järjestelmää kritisoivana kirjana
Tämä kirja on yksi tunnetuimmista totalitarista järjestelmää arvostelevista kirjoista. Oseania-nimisessä supervallassa valta on keskittynyt poliitikoille, historioitsioille (joiden tehtävä on kirjoittaa historia päivittäin uusiksi jotta se mukailisi Isonveljen tahtoa), toimittajille (jotka keksivät perättömiä juttuja) ja muille vastaaville. Järjestelmän huipulla on Isoveli, joka valvoo kaikkea mm. ajatuspoliisin ja historian päivittäisen muuntelun avulla. Yhteiskunta käy jatkuvaa sotaa voidakseen riistää kansalaisiaan ja pitää heidät jatkuvassa puutteessa ilman pelkoa kapinasta.
Päähenkilö Winston alkaa kuitenkin kritisoida tätä systeemiä, vaikka historian uudelleenkirjoittajana ja valtion virkamiehenä hänellä ei ole siihen oikeutta. Hän alkaa pitää päiväkirjaa ja kirjoittaa siihen hallituksen vastaisia puheita. Hän alkaa tapailla Juliaa, vaikka suhde on kielletty. Lopulta hän yrittää nousta avoimeen kapinaan Isoaveljeä vastaan. Winston kuitenkin tietää, että jo ajatusrikoksistaan hänet voitaisiin tuomita kuolemaan. Hän tietää rakkautensa seuraukset, mutta pitää silti Juliastaan kiinni niin kauan kuin vain suinkin on mahdollista.
Kirja etenee näennäisen varmasti kohti loppuratkaisuaan, ei ole mitään keinoa miten päähenkilö Winston olisi voinut sen estää. Winston uskoo, että vaikka kaikkea muuta valvottaisiinkin, Isoveli ei koskaan tulisi pääsemään hänen päänsä sisälle; eli hänestä ei saataisi järjestelmän kannattajaa ellei hän itse haluaisi niin. Kuitenkin kirjan lopussa Winston tunnustaa rakastavansa Isoaveljeä Julian sijasta, vaikka kymmenisen sivua sitten hän vielä asetti Julian maailmansa keskipisteeseen.
Vuonna 1984 on kuvaus siitä, kuinka Oseanian kaltainen valtio olisi nykyisellä tekniikalla mahdollinen ja toteutettavissa. Se on varoituksen sana, jota tämän päivän NSA:n ja muiden pelottelevat ihmiset kaipaavat. Totalitarinen valtio, joka on itse keksinyt itselleen aatteellisen kapinaliikkeen ja toimii itse sen johdossa saadakseen kiinni loputkin kapina-ajatuksia hautovat, on suorastaan tyrmäävä kaikessa kammottavuudessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti