lauantai 7. marraskuuta 2015

Norma ~ Sofi Oksanen


Tätä kirjaa on odotettu, ja syystä. Norma on ehkä paras viime vuosina lukemistani kirjoista; eläväinen, monimutkainen ja vimmainen. Yksi niistä, jotka on pakko lukea kymmeniä kertoja peräkkäin, yksi niistä, jotka muistetaan niinä Suurina Kirjatapauksina.

Norma kertoo samannimisen naisen tarinan keskellä maailmaa, joka tuntuu yrittävän ajaa hänet nurkkaan ja ottaa kiinni kaikin mahdollisin keinoin. Normassa on nimittäin jotain, mitä pimeät hiuskauppiaat havittelevat; hänen hiuksensa kasvavat metrin yhden päivän aikana. Hänellä on muitakin poikkeuksellisia ominaisuuksia, hän esimerkiksi pystyy aistimaan muiden ihmisten tunnetiloja näiden hiusten perusteella.
Kirjan alussa Norman äiti tekee itsemurhan, ja jättää hämmentyneen Norman yksin nopeasti pimenevään maailmaan. Hautajaisista ei ole kulunut edes päivääkään, kun naisen elämä alkaa vääntyä ulos kaavoistaan. Norma itse ei huomaa muuttunutta tilannetta ajoissa, sillä hän on liian hämmentynyt äitinsä teosta. Äidin työpaikalta, kampaamosta, alkaa sadella yhteydenottoja, sillä Norman äiti oli toimittanut kampaamoon parasta laatua olevia hiustenpidennyksiä. Ensin Norma ei tajua, mistä mystinen tukka on peräisin, mistä äiti sitä sai, mutta sitten vastaus löytyykin todella, todella läheltä. Äiti oli nimittäin aina iltaisin leikatessa Norman tukan kieputtanut kiehkurat sievään pakettiin ja myynyt tyttären tietämättä kampaamolle tähtitieteelliseen hintaan.
Norman täytyy huiputtaa aikaa, hän ei saa jäädä kiinni, joutua lukituksi jonnekin, missä hänestä tehtäisiin yhden naisen hiustuotantolaitos. Hänen pitää päästä pakoon ennen kuin Norman hiusten salaisuus paljastuu hiusklaanille, ennen kuin hän on lopullisesti vangittuna mustassa haavissa.

Kirja on silmiä avaava lukukemus, joka avaa maailmalla pyörivää kohdunvuokraus -ja hiusrulettia pelottavan todellisesti. Norma on kiehtova yhdistelmä tummia satuja, vaiettua todellisuutta ja kihisevää feminismiä. Itse olen sitä mieltä, että se on Sofi Oksasen tähänastisen tuotannon paras, jännityksessä se haastaa Puhdistuksen; on aivan pakko saada tietää, miten Normalle käy. Yhdistelmä tähkäpää-myyttiä ja sivuutettua tosielämän painajaista toimii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti