Mirdja kertoo suomalaisen Mirdja-nimisen naisen elämäntarinan 1900-luvun alun Suomessa. Kirjan päähenkilö kokeilee monia eri rooleja saadakseen lasikattonsa rikki, mutta kaikki roolit tuntuvat olevan jotenkin vääriä ja miesten naisille asettamia. Mirdjan kauneus kuitenkin houkuttelee puoleensa useita miehiä, jotka ovat Mirdjalle kuin käyttötavaraa. Hän ihastuu, rakastuu, kyllästyy, työntää miehen pois elämästään: yleensä varsin nopeassa tahdissa, kuten vaikkapa viikossa tai kuukaudessa. Kuitenkin Mirdja lopulta jää kaipaamaan heistä jokaista.
Itse pidin kirjasta hyvin paljon. Jotenkin Mirdjan jatkuva itsensä etsintä ja tunne siitä "että ei koskaan ole sitä, mitä kuuluisi olla", oli hyvin kuvattu ja puhutteleva. Myöskin se, että kaikista taiteilijoiksi sopivista ei välttämättä kuitenkaan tule taiteilijoita, oli kuvattu ja kerrottu hyvin. Mirdja on kaiken kaikkiaan hyvin todenmukainen kirja, jota ei ole turhia kaunisteltu.
Mirdja käsittelee naisen asemaa suurestikin, mutta saarnaamatta. Tietysti minun on vaikea kuvitella maailmaa, jossa naiset ylioppilaana olivat suuria poikkeustapauksia. Täten en ihan täysin pysty kuvittelemaan sitä maailmaa, jossa Mirdja elämänsä eli.
Kirjassa on myös vahvasti esillä kodittomuuden teema. Mirdjalla ei ole perhettä, hän on asunut setänsä kanssa. Jotenkin myös hänen välinsä setään ovat hieman viileät ja teennäiset. Mirdja etsii itseään yhtä paljon kuin paikkaa, jossa voisi vihdoin olla itsensä ja tehdä sitä, mitä itse haluaisi.
Ainoa hieman ärsyttävä asia kirjassa oli se, kuinka Mirdja jatkuvasti oman ylpeytensä tähden työntää lupaavat mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen kauemmaksi. Yleensä tämä tapahtui heti, kun ilmeni pieniä vastoinkäymisiä: Mirdja toteaa, että ei tämä ole minua varten kun kaikki ei tipu valmiina syliin.
Kaikki tai ei mitään -ajattelutapa siis otti hieman aivoon, mutta ei niin paljon, että olisin jättänyt kirjan sivuun.
Kokonaisarvio kirjasta on niinkin hyvä kuin:
4/5 tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti