torstai 23. toukokuuta 2019

Parhaimmat kirjat (tammikuu - toukokuu)

Tällä kertaa on vuorossa koostetta, kokeillaan toimiiko.

*


Rutto - Albert Camus

★★★




Rutto kertoo nimensä mukaisesti rutosta ja sen iskemisestä erääseen eteläeurooppalaiseen kaupunkiin. Ensin alkaa kuolla rottia, sitten vähitellen ihmisiä, yhä enemmän ja enenmmän, kunnes kirjan hahmot ymmärtävät, mistä on kyse. Ruttohan se siellä, vanha basilli jyllää jälleen.
Nautin erityisesti kirjan tunnelmasta. Tarpeeksi hyytävää ja klaustrofobista, vähitellen joka puolella yskivät hahmot sairastuttavat toisensa joko oikeasti tai sitten vain pelästyvät järjiltään sairastumisen pelossa. Päähenkilönä on lääkäri, joka lähettää ennen taudin puhkeamista vaimonsa vuorilla sijaitsevaan parantolaan jostakin muusta syystä kuin rutosta. Vähitellen hän unohtaa kaiken muun paitsi sen, että arvon lääkäri on aivan ylityöllistettu ruton edessä, joka vaatii pahimmillaan tuhat ihmistä päivässä itselleen. Vaimolta saadut kirjeet menettävät merkityksensä. Aika menettää merkityksensä. On vain kaupunki, rutto, sen kuolevat asukkaat ja liian suuri työmäärä, joka vähitellen vaatii veronsa myös kirjan kaikista päähenkilöistä.

Erityisen onnistunutta kuvausta ja kerrontaa löytyy kohdista, jossa kuvataan kaupungin asukkaiden hiljaista lipeämistä joukkopaniikkiin ja siihen, että ovet ja ikkunat lukitaan ja jokainen kököttää omissa oloissaan ja pelkää sairastuvansa. Ensin sairastuneet pyritään pitämään kotona koska heitä ei tahdota menettää karanteeniin ja täten siihen, että heidän läheisensä eivät pääsisi katsomaan heitä, mutta ruton vaatiessa yhä enemmän uhreja kaikenlaiset sivistyneet ihmissuhteet katkeavat ja jäljelle jää vimmainen pakko jäädä henkiin. Tällöin ruttoon sairastuneet pyritään välittömästi viemään muualle kuolemaan, jotta he eivät sairastuttaisi lähimmäisiään. Tunteiden ja lähimmäisenrakkauden rappio on ehdottomasti parasta antia.
Välillä kannattaa lukea vähän synkistelyä ja ahdistusta, joten mikäpä sen tarjoilijaksi parempi olisi kuin vanha tuttumme Albert Camus?






Jään luoksesi - Kyung-sook Shin
★★★★★




Jään luoksesi on ihanan (rappio)romanttinen kuvaus siitä, kuinka kaksi opiskelijaa tutustuu uudelleen toisiinsa lapsuuden muistojen jälkeen mielenosoitusten repimässä Koreassa. Yunin äiti lähettää nuoren naisenalun yliopistoon kaupunkiin, koska ei tahdo tämän nähdä omaa kärsimystään. Yunia vaivaa suuresti juurettomuuden tunne, ja hän yrittää välttää sitä kävelemällä tuntitolkulla ympäri uutta valtavaa kotikaupunkiaan.
Maaseudun tyttö ei tunnu sopivan kaupungin keskelle kovin hyvin, mutta hän yrittää kuitenkin parhaansa ja vähitellen tutustuu yliopistossa myös salaperäiseen professoriin ja tämän oppiskelijoihin, erityisesti kiehtovaan mutta hieman synkkään Marioniin (saatan muistaa nimen väärin, anteeksi). Marion välttelee kaikkia ihmsiä ja pitää tarkkaa kirjaa kaikista tekemisistään. Häneen tutustuessaan Yun törmää yhä uudelleen suurempiin traumoihin, kuin mitä osaa itse käsitellä. Täten hän ja Marion muuttuvat hetkeksi lähes erottamattomiksi, kunnes vanhat traumat alkavat vainota jälleen kerran ja vaatia huomiota tavoilla, joita ei voi enää pitkillä kävelyillä vältellä tai paeta.

Kaaokseen ajautuva kaupunki on yllättävän samankaltainen kuin esimerkiksi Yunin mielenmaisema, sillä hän joutuu jatkuvasti suurempien haasteiden eteen kuin mitä olisi edes osannut pelätä. Ystävyys tuntuu satuttavan, mutta myös palkitsevan. Rakkaus on tässä kirjassa jotakin, jota on syytä käsitellä paksut hanskat kädessä jottei loukkaantuisi. Kaunis mutta raaka kertomus sisäisistä ja ulkoisista melskeistä jää mieleen pitkäksi aikaa.
Vähitellen paljastuva juonikuvio avautuu silmien eteen ainoastaan dialogin välityksellä, mikä on ihanaa vaihtelua ainaisen kertojan pälätyksen jälkeen. Kerrankin hahmot saavat itse kertoa tarinansa omin sanoin, ilman kertojan väliintuloa.





 Tikli - Donna Tartt

★★★★★





Yritin lukea Tikliä sen ilmestymisvuonna 2016, mutta silloiselle teinille se tuntui liian raskaalta ja ahdistavalta. Nyt ymmärrän hyvin että miksi.
Tiklissä on pakkomielteisyyttä, perinteistä jännäriä sekä kasvukertomusta sulassa sovussa sekaisin. Theon äiti kuolee terroristi-iskussa museoon, ja shokissa oleva poika nappaa mukaansa mittaamattoman arvokkaan mutta vahingoittuman maalauksen: Tiklin. Hän saa kuolevalta vanhalta mieheltä myös sormuksen sekä osoitteen. Myöhemmin Theo yrittää kamppailla kuristavan surunsa kanssa ja vältellä joutumasta isänsä hoiteisiin, joka on jättänyt muun perheensä ja lähtenyt muualle ryyppäämään, ja samalla päätyy sormuksen ja maalauksen ansiosta yhä suurempiin ongelmiin.
Lopulta hän päätyy Vegasiin, jossa hän tutustuu Boris-nimiseen poikaan. Risaisen ja traumaattisen kokemusten summa aiheuttaa kummallekin pojalle halun käyttää kaikenlaisia päihteitä saadakseen hetken pakoa todellisuudesta. Tässä vaiheessa kumpikin on noin 15. Arvomaalaus on piilossa milloin missäkin, ja se sekä riivaa että kiehtoo Theoa. Hän ei voi elää katselematta maalaustaan pitkin nuoruusvuosiaan, ja samalla ahdistus kiinnijäämisestä kuristaa pojan mieltä ja lopulta ajaa hänet yhä syvemmälle huumeiden ja näpistelyjen täyttämään elämään.

Silti Theo on koko ajan ulkopuolinen elämässään, viihtyy paremmin aikuisten kuin ikäistensä seurassa ja on kovin altis filosofisiin pohdiskeluihin omistamisesta, taiteen arvosta sekä kohtalonomaisesta sattumasta. Theon minäkertoja ja pitkät, monimutkaiset lauseet jotka jatkuvat välillä sivukaupalla, on silkkaa karkkia.
Vähitellen kasvukertomus vaihtuu jännitykseksi, kun Theon aikuiselämä alkaa kietoutua väärennettyjen satojen tuhansien eurojen arvoisten huonekalujen, piilotetun maalauksen sekä riippuvuuksien verkkoon. Theo pelkää kiinnijäämistä taidevarkaudesta, väärennöksistä, huumeidenkäytöstä, mutta ei silti kykene lopettamaan. Hän toistaa samaa kaavaa mutta pyristelee vimmaisesti vapaaksi kuin maalauksen lintu, joka on ketjulla kiinni orressaan.
Donna Tarttin kerronta ei petä.




Minun kansani, minun rakkaani - Toni Morrison

★★★★


Sitten osastolle "ahdistusta kerrakseen". Tätä kirjaa ei kannata lukea iltaisin, sanonpa vain. Yhdysvaltojen raaka historia tummaihoisten kohtelusta läväytetään silmille useaan otteeseen: kerronnassa vilisee samoja traumaattisia kokemuksia yhä uudelleen ja uudelleen. Ikään kuin hahmojen rikkinäiset mielet eivät kykenisi toistamaan muita kuin ahdistavimpia muistoja kerta toisensa jälkeen ja samalla ajaen heitä yhä pidemmälle hulluuden piiriin. 
Post-traumaattinen stressihäiriö on kirjan päivän sana. Lukijan ahdistusta lisää tieto siitä, että mitä luultavimmin jokainen tarina on totta. 

Kirjassa entisen orjan Sethen kotipihalle ilmestyy yhtäkkiä tyttö, joka tuntuu tietävän liikaa. Sellaisia muistoja, joita hänen ei missään nimessä pitäisi tietää, koska niiden alkuperäinen haltija on kuollut lapsena, sylivauvana. Sethe on nimittäin tappanut omat lapsensa pelastaakseen nämä joutumasta orjuuteen. Kun yksi tapetuista lapsista palaa takaisin elävien kirjoihin jonkinlaisena ylimaallisen muistokeskittymän tiivistymänä, lihallisena olentona, toisena nuorena naisena kuin Sethen eloonjäänyt tytär Denver, mikään ei ole haamujen täyttämässä talossa entisellään. Rakkaimmaksi nimitetty haamutodellisuus vaatii itselleen huomiota ja hellyyttä sekä kieltää äitiään ja sisartaan toipumasta menneisyydestään tai liikkumasta eteenpäin elämässään.
Aika pysähtyy ja Rakkain vaatii yhä enemmän itselleen, alkaa jo imeä elämää elävästä perheestään. Muistot on käsiteltävä, jos niistä tahtoo saada rauhan. Kuitenkin muistot ovat senlaatuisia, että niistä ei oikein kykene elävänä pääsemään irti. Äidinrakkaudella ei ole rajoja, mutta välillä lukijaa kammottaa tämän sanonnan todenperäisyys: antaisitko sinä perheenjäsenesi raiskausten, hyväksikäytön, pahoinpitelyn ja orjuuden armoille vai sahaisitko heidän päänsä mieluummin itse irti kerralla ja suhteellisen siististi verrattuna kaikkiin muihin vaihtoehtoihin? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti