Vanhus ja meri - Ernest Hemingway

Vanhus ja meri kertoo vanhasta miehestä, joka asuu kuubalaisessa rantakylässä ja kalastaa merellä elannokseen. Hänellä on kuitenkin ollut 84:n päivän aikana todella huono kalaonni: ei ainuttakaan saalista. Hän kuitenkin kieltäytyy luovuttamasta, ja päättää lähteä merille vielä kerran. Hänen kaverinsa, nuori mies, tahtoisi lähteä mukaan, mutta vanhus ei tahdo ketään mukaansa, tahtoo todistaa olevansa vielä pystyvä ja hyvässä kunnossa, vaikka onkin jo vanha.

Avomerellä koukkuun tarttuu suurin miehen koskaan näkemä kala. Kumpikin väsyttävät toisiaan päiväkaupalla syömättä, kunnes lopulta vanhus saa kalan nujerrettua ja päättää lähteä kotiin saaliinsa kanssa. Kala on kuitenkin hinannut miehen veneen todella kauas merelle, ja hän ei ole varma, selviääkö kotirantaan enää niin kaukaa Atlantilta. 

Itse samaistuin jostain syystä eniten kalaan. Se oli jotenkin sympaattinen kaikessa eläimellisyydessään ja vimmaisessa tahdossa selvitä ja päästä miehestä eroon. Vanhus itse tuntui liian jääräpäiseltä ja muutenkin hieman ärsyttävältä, osittain siksi, että hänen asenteensa luontoa kohti oli kyllä kunnioittava, mutta silti jotenkin ymmärtämätön. 

Aina välillä hän kutsui kalaa veljekseen ja sitten sen jälkeen tahtoi ehdottomasti julistautua luomakunnan kruunuksi ja kalaparan hengiltä. Tämä jatkuva mielialan muutos tuntui hämmenltävältä, ihan kuin vanhuksen hahmo ei itsekään osaisi päättää, mitä tahtoisi elämältään. Periaatteessa jättimäinen kala on siunaus, mutta sen hinta saattaa olla miehen oma elämä, ollanhaan jo todella kaukana merellä, kauempana kuin mitä mies on koskaan ollut kohtalaisen pienellä veneellään.

Kalan ja miehen kamppailu tuntuu metaforalta ihmisen järjen ja luonnon vastakkainasettelulta, ihminen yrittää kuulua luontoon ja elää kuin villieläin aina välillä, mutta silti sortuu ajattelemaan liikaa ja tuhoamaan luontoa joko muuten vain tai pakosta kuten tarinan mies, joka on köyhä ja tarvitsee kaloja myytäväksi, että saisi itse ostettua ruokaa. Välillä kumpaakin hahmoa kuvataan ikään kuin kumpikin olisi tasa-arvoisessa asemassa, kumpikin on saalistaja ja tahtoo toisen saalikseen. Kalan motiivi tuntuisi olevan pako tai ehkä jollain kierolla tavalla miehen hukuttaminen, veneen vetäminen liian kauas merelle, jotta mies ei pääsisi enää takaisin.

Jotenkin kalassa on jotakin liian älykästä pelkäksi kalaksi, joka tahtoisi elää kalan elämää ja vain olla meressä. Kalaa kuvaillaan useasti älykkääksi, miehen veljeksi ja jopa kumppaniksi yksinäisellä merellä. Monta kertaa sanotaan, että kala ei ole kuin muut kalat vaan jotakin muuta, lähempänä miestä olemukseltaan kuin muita meren kaloja. 

Meri itse tuntuu olevan myös yksi hahmoista. Se joko tarjoaa miehelle elannon tai lähes tappaa tämän nälkään, ikään kuin olisi jonkinlainen elävä olento, joka leikkisi kohtalon tavoin muilla, niin asukeillaan kaloilla kuin pinnallaan seilaavilla ihmisillä. 

★★★

Kärpästen herra - William Golding

Takaisin klassikoiden pariin.

Kärpästen herra kuvaa sitä, kuinka hienoinen sivistys katoaa välittömästi ja jonkinlainen raivotila ottaa vallan. Alussa asuttamattomalle saarelle päätyy lentokoneen pudotessa joukko koulupoikia sekä yksi poikakuoro. Yksikään aikuinen ei selviä. Vanhimmat pojat ovat arviolta neljäntoista, jos sitäkään. Muodostuu kaksi kilpailevaa ryhmää, metsästäjiksi itseään kutsuvat kuoron pojat, johtajanaan Jack, ja muiden poikien joukko, jota johtaa Ralph. Nämä kaksi ryhmää elävät ensin sopusoinnussa keskenään, metsästäjien tappaessa saarella asuvia villisikoja ruoaksi ja toisen ryhmän pitäessä merkkitulta yllä ohikulkevan laivan varalta.

Kuitenkin hyvin pian poikien keskuudessa alkaa elää huhu Pedosta, joka vaanii jossakin nurkissa ja hämärässä metsässä. Pian vainoharhaisuus suistaa kaiken raiteiltaan ja englantilaiset koulupojat ovat toistensa kurkuissa. Ralph yrittää pitää järjestystä yllä luomalla erilaisia sääntöjä, mutta Jackin joukkio päättää ryhtyä elää nykyhetkessä ja unohtaa pelastustoiveet, jolloin he lähinnä kiihottavat toisiaan silmittömään raivoon kaikkea mahdollista vastaan.

Kaiken tämän takana metsässä, meressä ja ilmassa vaanii Peto, tuo mystinen Kärpästen herra, joka ilmestyy kerran yhdelle pojista. Ralphin johtama poikajoukko ajautuu sekasortoon siksi, että he pelkäävät liikaa Petoa ja Jackia ja alkavat epäillä toisiaan kaikesta mahdollisesta ja luistaa Ralphin antamista määräyksistä esimerkiksi rakentaa majoja. Jackin osasto pelkää myös Petoa, mutta käyttää sitä oikeutuksena kaikenlaiselle julmuuksientäyteisellä örvellykselle.

Kirja on hyvä muistutus siitä, että jokaisen ihmisen sisimmässä asuu vaisto, joka vaatii tappamaan ja muodostamaan aina vain tiiviimpiä yksiköitä, että jokainen ihminen on sisimmässään ainakin hieman paha. Tämän takia Peto tuntuu olevan jonkinlainen poikien pelkäämä asia heissä itsessään, jonka he vain kuvittelevat joksikin olennoksi.

Itse olin sinänsä kyllästymässä koko ajan siihen, että poikajoukko keskittyy koko ajan epäoleellisiin seikkoihin ja nauraa toisten vastoinkäymisille sekä kiusaavat toisiaan minkä kerkeävät, välillä hengiltä. Lisäksi ärsytti se, että poikien outoa käytöstä verrattiin jatkuvasti "alkuasukkaisiin" tai "villeihin", ikään kuin mikään alkuperäisheimo sietäisi moista käytöstä.

Sitten se, mistä pidin eniten: pienet täydelliset robinsoncrusoenalut tappavat toisiaan ja luisuvat hitaasti mutta varmasti järjiltään, vaikka ovatkin kuinka englantilaisia ja sivistyneitä tahansa. Periaatteessa koko kirjaa voi lukea erittäin mustana ironiana koskien kaiken maailman "valkoinen mies selviää ja kukoistaa yksin autiolla saarella" -tarinoita. Pidin siitä, ja erittäin paljon. Valkoinen heteropoika sortuu julmuuksiin ja oman pelkonsa uhriksi kerta toisensa jälkeen koko kirjan ajan, ja muistuttaa lukijaa siitä, että Peto toden totta tulee ihmisen sisimmästä.

★★★★

Unelmien tiedekunta - Sara Stridsberg

Tämä on tarina Valerie Solanasista, joka ampui Andy Warholia vuonna 1968. Kirjalla on siis vakaa pohja todellisissa tapahtumissa, kuten esimerkiksi Valerien elämäntapahtumissa. Kuitenkin suurin osa tapahtumista lienee fiktiivisiä.

Joka tapauksessa Valerie on hyvin älykäs mutta kaltoinkohdeltu lapsi, josta kasvaa asunnoton, älykkäämpi nainen. Valerie pääsee lopulta yliopistoon opiskelemaan psykologiaa, mutta kustantaa opintonsa esimerkiksi myymällä itseään. Vähitellen hän tutustuu Andy Warholiin, josta paljastuu kirjassa kylmä, ikävä ja suhteellisen piittaamaton tyyppi.

Valerie itse on ongelmallinen hahmo, jolla on todellakin paljon erilaisia ikäviä harrastuksia, kuten huumeidenkäyttö ja liialliset irtosuhteet. Käytännössä Valerien elämä on yhtä kaaosta, jota hän yrittää sitoa kasaan esimerkiksi SCUM- manifestilla (Society for Cutting Up Men, yksi lyhenteen tulkinnoista). Kuitenkin Warhol kieltäytyy palauttamasta Solanasin tekstiä, jolloin Valerie suuttuu ja tahtoo omansa takaisin. Epävakaa yksilö kun on, hän päättää lopulta lähteä vaatimaan tekstiään ja toista näytelmäänsä takaisin aseen kanssa.

Tämä kaikki löytyy lukuisista historiankirjoista, mutta mielestäni kirja onnistui hyvin valottamaan sitä, miten yksinäinen ja herkkä Valerie Solanas todella oli. Tietysti Stridsbergillä on kirjailijana myös tästä osuutensa, koska hän on tietenkin päättänyt kirjoittaa Valerien hahmon sellaiseksi kuten tahtoi. Tämä johtuu tietenkin siitä, että Stridsberg ei ole mitenkään voinut tavata Valerieta oikeassa elämässä, koska Solanas kuoli vuonna 1988 kirjailijan ollessa vasta noin kymmenvuotias ja toisella puolella maapalloa Solanasiin nähden.

Ehkä mielenkiintoista antia kirjassa oli se, kun Valerie ja kertojahahmo kiistelivät siitä, kuka saa kertoa mitä ja millä tavoin. Tämä toi esiin sitä, että ihan kuin Valeriella olisi ollut kirjassa oma ääni, jota kirjailijan oma ääni ikään kuin kannusti ja houkutteli puhumaan. Erittäin hyvä yksityiskohta, josta pidin erittäin paljon. Pitkät pätkät ovat minäkertojan eli Valerien kertomaa tarinaa, joka tietenkin on Stridsbergin käsialaa, mutta joka tapauksessa se tuo mielenkiintoista vaihtelua yleensä niin paikallaan pysyvään ja luotettavaan kertojaan. Aina välillä saa olla kysymässä, että kuka tässä nyt kertoo ja millä tarkoituksella, mitä tämä kertoja tahtoo sanoa ja miksi, valehteleeko hän hienovaraisesti vai jopa enemmän kuin olisi toivottavaa?

★★★★★