Yö ja päivä - Virginia Woolf

Pidän yleensä Woolfin kirjoitustavasta ja tyylistä, joten en todellakaan pettynyt tämän kirjan kanssa. Yö ja päivä oli ilahduttavan eteerinen lukukokemus, tarpeeksi pitkiä lauseita, hyviä huomioita elämästä ja haahuilua Lontoon kaduilla: kaikkea mitä kirjalta tarvitsen.

Yössä ja päivässä on neljä päähenkilöä, joista kuitenkin Katherine ja Ralp ovat ehkä enemmän etualalla kuin Mary, Henry tai Cassandra. Katherine on rikkaan perheen tytär, mutta tahtoisi paeta ahdasta elämäänsä ja opiskella matematiikkaa. Ralph taas tahtoisi kirjoittaa kirjan, mutta joutuu käymään töissä asianajajana elättääkseen perheensä. Mary ei oikein tiedä mitä tahtoo, mutta toimii sihteerinä naisten oikeuksia ajavassa yhdistyksessä. Henry taas yrittää runoilla, mutta ihastuu Katherineen ja sekoittaa sillä päänsä. Cassandra taas yrittää päästä seurapiireihin, mutta on jumissa kotonaan ja hoitaa lemmikkiperhosiaan.
Mielenkiintoinen henkilöasetelma 1850-luvun Lontoosta, jossa ehkä kaupungin kadut ja sumuiset nummet ja muut maisemat ovat lähestulkoon yhtä suuressa pääosassa kuin hahmotkin, koska yleensä joka kerran kun jollakin on jokin ongelma tai mielenkuohu, luonto tai kaupungin kadut vaikuttavat mielialaan ja hahmon tekemään päätökseen todella vahvasti.

Ongelmia ja draamaa syntyy väkisinkin, kun hahmot rakastuvat ristiin toisiinsa. Katherine pysyy eteerisenä ja tahtoisi omistautua vain matematiikalleen ja faktoille, mutta ei kykene kun ihailijoita tunkee ovista ja ikkunoista ja yhteiskunta vaatii naimisiin. Mary taas tahtoisi ehdottomasti kihloihin Ralphin kanssa, mutta Ralph tuntuu näkevän vain Katherinen. Cassandra rakastuu Henryyn, joka on täysin Katherinen vallassa, jota ei kuitenkaan kiinnostaisi muu kuin yrittää selvittää omat tunteensa ja tahtonsa tietää mitä elämältään haluaa.
Romaanin loppua kohden rakkauskuviot kyllä alkavat selvitä mutta kuitenkin eivät mene niin kuin esimerkiksi Austenilla, että kaikille olisi joku täydellinen pari. Enemmänkin Yössä ja päivässä ihmisten sisäinen ristiriitaisuus estää suurimman osan kaikenlaisesta toisten ymmärtämisestä ja tämän takia myös vaikuttaa suhdesotkujen selviämistä aika tavalla.

Kirjassa on parasta oivallusta se, että kaikki dialogi on vajavaista ja sotkuista verrattuna siihen, mitä hahmot tarkoittavat sanoa tai aikovat tarkoittaa ajatuksissaan. Kahtiajako ajatuksiin ja sanoihin, yksinolon selkeyteen ja sosiaalisten tilanteiden kaaokseen ja tietenkin sosiaaliseen aseman tai sukupuolen takia on vahvasti läsnä. Hahmot yrittävät tehdä itseään selväksi ja ymmärrettäväksi toisilleen, mutta epäonnistuvat siitä joka kerta ja aiheuttavat vain turhia väärinkäsityksiä, puolimerkityksiä ja lauseita, joilla ei ole mitään varsinaista sisältöä.
Kaikki puhe kirjassa tuntuu olevan joutavaa salonkikeskustelua, mutta sen rinnalla hahmojen todellinen mielensisäinen ajatteluketju tuntuu ehkä vieläkin rikkaammalta ja oivaltavalta. Kirja onnistuu todellakin vangitsemaan sen, kuinka paljon ajatuksia ja erilaisia mielleyhtymiä, haluja, toiveita ja pelkoja jokaisen päässä risteilee arkipäiväisenkin keskustelun aikana, saati sitten kun tunteet kuohuvat ja puhe muuttuu kiihtyneeksi.

Kirjoitustyyliltään Yö ja päivä on vaikuttavan yhtenäistä, siinä määrin että melkein mikä tahansa muu tuntuu epämääräisen riitasointuiselta Woolfin jälkeen. Vaikka teoksessa on melkein viisisataa sivua, se ei tunnu kovinkaan paljolta, koska tarina etenee kuin kulkija sumuisella kadulla, välähdyksiä ajatuksista kokien ja jotakin ennalta-arvaamatonta päämäärää kohti hiippaillen.

★★★★★

Tummempaa tuolla puolen - Kaj Korkea-Aho

Luettuani Pahan kirjan samalta kirjailijalta takerruin kirjastossa välittömästi tähän opukseen. En pettynyt, en todellakaan. Se ei välttämättä ole yhtä karmiva kuin Paha Kirja, mutta juoni on jotenkin järjellisempi. Tietysti myös useiden homohahmojen läsnäolo teki kirjan minulle tutun ja turvallisen tuntuiseksi.

Kirjassa on useita päähenkilöitä, jotka olivat kaikki lapsuudenystäviä pohjanmaalaisessa pikkukylässä. Benjaminin tyttöystävä Sofie kuolee auto-onnettomuudessa samana päivänä, kun Benjaminin ystävää ja pappia Simonia epäillään vilpistä urheilukisoissa, joiden järjestäjiin Benjamin ja Sofie kuuluivat. Sofiesta saa viimeisen kuvan ylinopeuskamera, johon tallentuu myös Sofien vieressä istuva musta hahmo. Toisaalla Benjaminin kaveri Christoffer on menossa naimisiin poikaystävänsä kanssa, samalla kun uutiset Sofien kuolemasta pyrkivät kokoamaan vanhaa lapsuudenporukkaa yhteen. Sofien veli Loke liittyy mukaan, ja näin lapsuudentoverukset ovat jälleen kasassa. 

Kaikilla on jokin huoli, esimerkiksi Loke on alkanut änkyttää todella pahasti, mutta itse samaistuin eniten Christofferiin. Hänellä on Sofien kuoleman ja kandin edistymättömyyden lisäksi ahdistusta siitä, miten kaverit suhtautuvat tämän homouteen ja tuleviin häihin toisen miehen kanssa. Kuitenkin tämä ylinopeuskameran kuvassa näkyvä jokin tumma hahmo, jota kutsutaan Raamtiksi, keikauttaa ongelmiin niin paljon uutta vakavuutta ja kammottavuutta, että siinä vaiheessa mitkään homoseksuaalisuudet tai muut pikkuseikat eivät enää paljoa kiinnosta kaveriporukkaa. Heillä kaikilla on kokemuksia Raamtin tapaamisesta, joko lapsuuden ajalta tai kirjan tapahtumien aikaan.

Kuitenkin eniten Christofferin kanditutkimuksen aihe, Raamt itse, tuntuu manaavan tämän jokin pahuuden hahmon vainoamaan heitä. Sofien hautajaisissa porukka tapaa toisensa jälleen monien vuosien jälkeen, ja kaikilla tuntuu olevan jotakin, mitä ei suoraan uskalleta kertoa muille, minkä lisäksi epämääräinen varjo-olio hiipii nurkissa ja häiritsee hautajaisvalmisteluja. 

Tummempaa tuolla puolen on oikein hyvää uutta maagista realismia, se ei vedä överiksi missään kohtaa, mutta yliluonnollisia elementtejä on silti tarpeeksi, jotta kiinnostus pysyy yllä. Kerronta pitää otteessaan mutta ei sekään paljasta liikaa. Kirjan ainoa heikkous tai vahvuus on se, että se tuo esiin raakaa todellisuutta siitä, kuinka vaikea on olla homo ja teini-ikäinen. Yhteiskunnan omituisuus ja tuomitsevuus tuodaan esiin samalla, kun mukaan sekoitetaan yliluonnollista ainesta, mutta kuitenkin niin, että se ei häiritse liikaa henkilöiden kehittymistä tai juonta.

★★★★