Kirjallisuuden melkein-kandia on aika hankala huijata uskomaan toivon ja muun vastaavan saavan palkintonsa loppuratkaisussa, ellei sitten satu olemaan, noh, Ishiguro. Hän nimittäin teki ihan saman "Ole luonani aina" kirjan kohdalla, ja oi voi, se jos jokin oli todellista herkkua. Varsinaista nannaa surkeiden loppujen ja lukijan täystyrmäyksen rakastajille, kuten minulle.
Haudattu jättiläinen on alkuasetelmaltaan lähes pelottavan yksinkertainen. Ollaan noin 500-luvun Britanniassa, jossa kaksi vanhaa kelttiä, Axl ja Beatrice, päättävät lähteä yhteisöstään löytääkseen poikansa, josta eivät muista mitään. Koko paikan ympärille on kietoutunut sumu, joka himmentää kaikkien muistot. Pari kuitenkin tietää rakastavansa toisiaan ja sen että heidän poikansa rakastaa vanhempiaan. (Mutta se viimeiset pari sivua. Huh heleijaa millaisen täyskäännöksen koko kirja tekeekään. Shakkilauta vain suoraan ympäri ja nappulat syödyiksi yhdellä kertahaukkauksella.)
Sumun sanotaan olevan mahdollisesti lähtöisin lohikäärmeestä, joka asuu vuorilla. Sitä tappamaan lähtevät kaksi ritaria ja 12-vuotias poika, jota "paha on purrut". Jättiläiset ja muut taikaotukset kansoittavat myös maata, mutta eivät nyt siinä määrin että liikuttaisiin perinteisen fantasian alueella. Kuningas Arthur on kuollut ja jättänyt kaaoksen kytemään hallitsemilleen alueille. Sumu tuntuu vieneen kaikki muistot ihmisten päistä, tuskin muistavat omia lapsiaan.
Sumu itsessään kuvaa hyvin sitä, kuinka nykymaailmassakin ihmiset selviävät kaiken maailmassa tapahtuvan kauheuden keskellä juurikin vain laappaamalla kaiken ikävän maton alle, kunnes siitä ei enää puhuta ja vähitellen koko asia katoaa mielestä. Vaikkapa sodat ja muut katastrofit, jotka ovat pinnalla muutaman päivän uutisissa ja sitten, koko homma on unohdettu, mutta niiden jättämä trauma kytee yhä jossakin syvällä ja turha kaivelu aiheuttaa niiden hallitsemattoman, kaoottisen repeämisen takaisin maailmaan.
Silkkaa filosofian, elämäntiedon ja kirjoittamistaituruuden kermakakkua. Ihan täydellinen ylläri, ja kuten sanoin, nautin erittäin suuresti kun jokin kirjailija tekee sen ja vieläpä vastaavalla taidolla. Jalat alta kertahuitaisulla. On mukavaa olla kerrankin pelattu, täysin yllätetty. Ihan mieletön opus. Ai ettien että.
★★★★★
Tää meni jo ekan 50 sivun aikana mulla yheksi parhaista kirjoista, mitä oon tänä vuonna lukenu.
VastaaPoistaMinä tulkitsen loppuratkaisun onnellisemmin, mutta sopiikohan sitä näin julkisesti esittää, kun sinäkin olet sen verran vaitelias...
VastaaPoistaJoka tapauksessa teos menee minulla samaan sarjaan Tarun Sormusten herrasta ja Hämärän matkamiesten kanssa.